Maajoukkuesuunnistaja Minna Kauppi yllätti juoksemalla kolmanneksi maastojuoksun PM-kilpailuissa Haminassa. Miesten sarjassa Jussi Utriainen juoksi pronssia. Yhteensä Suomi saavutti Haminassa seitsemän PM-mitalia.
Pohjolan mestaruuskin oli lauantaina lähellä tulla Kaupille, sillä Tanskan Louise Pil Mörch kukisti suomalaisen vaivaisella sekunnilla. Armottomaan kirikamppailuun päättyneessä kisassa voittajan aika oli 15.37 ja Kaupin tulos 15.38.Viime vuoden PM-kolmonen Norjan Runa Bostad sai saman ajan kuin Kauppi ja sijoittui toiseksi. Naisten kisamatka oli 4,5 kilometriä. Toinen norjalainen Brit Helen Simmenes hävisi mitalin sekunnilla.
Tuore Pohjolan mestari Mörch tunnetaan mainiona ratajuoksijana. Hän juoksi viime kesänä muun muassa Tanskan ennätykset 2000 metrin ja 3000 metrin estejuoksuissa. Kauppi sen sijaan ei ole kilpaillut ratajuoksuissa kuuteen vuoteen. Suunnistuksen ohella hän on silloin tällöin juossut maasto- ja maantiekilpailuja ja sijoittui viime keväänä maastojuoksun SM-kilpailuissa kolmanneksi.
Utriainen pronssille
Miesten yhdeksän kilometrin kisassa maratoonari Jussi Utriainen ylsi pronssille. Mestaruuden voitti Pohjois-Arizonan yliopistossa opiskeleva ruotsalainen Henrik Ahnström, joka kukisti Utriaisen kahdeksalla sekunnilla. Mestarin ja pronssimiehen väliin mahtui norjalainen estejuoksija Öystein Sylta, joka jätti Utriaista kaksi sekuntia.
Henkilökohtaisen kilpailun toiseksi paras suomalainen oli kuudenneksi sijoittunut Turun Weikkojen Juha Hellstén. Mustanmeren rantamilta Suomeen muuttanut Konstantin Kutilainen juoksi myös hyvin ja sijoittui yhdeksänneksi ennen Simo Wannasta ja Francis Kirwaa.
Jokinen mestari miesjunioreissa
19-vuotiaiden miesjuniorien sarjassa Liedon Parman Tuomas Jokinen vei kultamitalin. 18-vuotias Jokinen löi loppukirissä norjalaisen Thomas Stave Gabrielsenin sekunnin erolla. Jokinen on hallinnut ikäluokkansa SM-kilpailuja useita vuosia ja voitti ensimmäisen maastojuoksun Pohjolan mestaruutensakin jo vuonna 2003 ollessaan 16-vuotias.
