Kauppalehti: Ruplan kriisi sulkee jo kauppoja Lappeenrannassa ja Imatralla

Ruplan romahdus on jo iskenyt Suomeen. Imatran ja Lappeenrannan seudulla kauppoja on jo lopetettu venäläismatkailijoille suunnattuja kauppoja, uutisoi Kauppalehti. Itäturistien määrä vähenee yhä.

Ruplan romahdus vähentää kymmenyksellä venäläismatkailijoiden yöpymisiä Suomessa tammikuussa, uutisoi lehti Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK:n arvion mukaan. 

Ennuste on synkentynyt, sillä aiemmin TAK arvioi seitsemisen prosenttia laskua tammikuulle. Uusi vuosi ja loppiainen ovat perinteisesti vilkasta venäläisten matkailusesonkia. Tänä syksynä venäläismatkailijoiden määrä on ollut jopa 20 prosenttia viimevuotista alempi.

Tavallisten venäläisten elintaso putoaa, kun tuontituotteet sekä matkailu ulkomaille kallistuvat ja Venäjän inflaatio kiihtyy ruplan heikentyessä.

Etelä-Karjalassa tunnelmat ovat Kauppalehden mukaan synkät.

- Imatran alueella ja Lappeenrannassa yrityksiä on lopettanut talouden heikon tilanteen ja turistien vähenemisen myötä. Merkkejä on ilmassa, että tämä ei tule tähän loppumaan, sanoo Imatran Kaupunkikeskusta ry:n toiminnanjohtaja Liisa Marsio lehdelle.

Myös mökkien kysyntä on vähentynyt, mikä on laskenut myös vuokratasoa. Venäläisten rahankäyttö myös ravintoloissa on vähentynyt huomattavasti.

Kuka pelastaa pankit?

Venäläiset pankit eivät saa pakotteiden takia jälleenrahoitusta länsipankeilta eikä Kiinasta ole apua. Länsi-Euroopan suurilla pankeilla on Venäjällä erityyppisiä laina- ja muita saatavia yhteensä 115 miljardia euroa ja kaikilla ulkomaisilla pankeilla yhteensä 155 miljardia euroa.

Taloustoimittaja Jan Hurri  kysyykin Ilta-Sanomissa, kuka pelastaa Länsi-Euroopan pankit.

- Tiedossa ei ole, mikä tai kuka pelastaa Länsi-Euroopan pankkeja Venäjän pinteestä, jos kriisi uhkaa sielläkin muuttaa luottoriskejä tappioiksi, Hurri kirjoittaa kolumnissaan.

Suurimmat saatavat ovat Ranskan ja Italian pankeilla. Ruotsinkin pankit erottuvat Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n tilastoissa, mutta Suomen pankkien Venäjä-saatavia ei näy edes suurennuslasilla.

Venäjä on uhattu sulkea myös kansainvälisen Swift-pankkijärjestelmän ulkopuolelle. Tämä järjestelmä (Society for Worldwide Interbank Financial Telecommunication) ylläpitää pankkien tunnusnumerorekisteriä, joka toimii yhtenä Venäjän linkeistä kansainväliseen finanssijärjestelmään. Järjestelmän ulkopuolelle sulkeminen käytännössä tappaisi kaikki Venäjän pankkiyhteydet ja maksuliikenteen muihin maihin.

Suomalaisyhtiöt pulassa

Eilen Helsingin pörssissä laskivat eniten Fortum, Nokian Renkaat ja YIT, jotka ovat liiketoiminnassaan riippuvaisia Venäjästä. Ruplan kriisi vaikuttaa suoraan myös esimerkiksi Valioon, Stockmanniin ja Tikkurilaan.



Lue myös:

    Uusimmat