Kauppakuittien kerääminen tutkimustarkoituksiin närkästyttää

Marketista lähtevien asiakkaiden ostoskuiteista on tulossa melkoinen kiista. Kinassa ovat mukana vähittäiskaupan markkinaosuuksia mittaava tutkimusyhtiö Nielsen, saksalaisketju Lidl ja asiakkaat.

Turun Sanomien mukaan Nielsen on perinteisesti saanut eri kaupparyhmien myyntitiedot suoraan ketjuilta itseltään. Se on myynyt tiedot eteenpäin sekä muille kaupparyhmille että teollisuudelle. Saksalaisketju Lidl on kuitenkin jättäytynyt tiedonkeruun ulkopuolelle. Nyttemmin Nielsenin järjestelmästä on irtautunut myös Kesko.

Saadakseen tietoja Lidlin myynnistä Nielsen on lähettänyt työntekijänsä Lidl-myymälöiden parkkipaikoille. Tiedonkerääjät pyytävät asiakkaita luovuttamaan kassakuittinsa tai ainakin kertomaan ostosten loppusumman. Tietojen luovuttaminen on vapaaehtoista, mutta käytäntö on lehden mukaan saanut silti tuohduksiin sekä Lidlin että osan asiakkaista.

Kuluttajaviraston lakimiehen Jukka Kaakkolan mukaan toiminnasta voisi antaa Nielsenille huomautuksen. Hän myös kehottaa kuluttajia säästämään kuittinsa mahdollista myöhempää käyttöä varten.

Lidl ilmoittaa jo ryhtyneensä jatkotoimiin Nielseniä vastaan, mutta ei paljasta mitä ne ovat.

Nielsen puolestaan ei ole kertonut julkisuuteen, kuinka Keskoa koskevat tiedot on koottu sen jäätyä pois yhtiön järjestelmästä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat