Kauppa odottaa kovaa kasvua

Tästä vuodesta on tulossa kaupalle tämän vuosikymmenen paras kasvuvuosi. Ainakin vähittäiskauppa kirjannee melko varmasti 90-luvun parhaan myynnin kasvun.

Kaupan Keskusliiton jäsenyritysten arvonlisäveroton kokonaismyynti lähentelee tänä vuonna jo 250 miljardin markan rajaa, kerrottiin keskusliiton tiedotustilaisuudessa Oulussa torstaina.
Joulukaupan kasvuksi ennustetaan vähintään 5,5 prosenttia. Joulukuun vähittäiskaupan kokonaismyynti noussee 15 miljardiin markkaan. Tästä varsinaisen joulukaupan osuudeksi arvioidaan yli 3 miljardia markkaa.
-Myyntivolyymeissa päästäneen kuitenkin vasta vuosien 1985-86 tasolle, arvioi toimitusjohtaja Guy Wires. Näillä näkymin 1980-luvun loppuvuosien kulutusjuhlien tasolla oltaisiin aikaisintaan vuonna 2002.

Keskusliiton tuoreimmasta suhdannekyselystä käy ilmi, että myynnin kasvu on nopeutunut varsinkin viime kuukausien aikana. Tämä pätee sekä tukku- että vähittäiskauppaan.
Vähittäiskauppa ylsi keskimäärin 6 prosentin markkamääräiseen kasvuun syyskuun loppuun mennessä. Kulutustavaratukkukaupassa kasvua oli 4,6 prosenttia ja teknisessä tukkukaupassa 7,2 prosenttia. Kauppa uskoo kasvutrendin jatkuvan myös ensi vuonna.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat