Kauppa ja teollisuus nostaneet kuluttajahintoja

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen selvityksen mukaan suomalaisen päivittäistavarakaupan kate ruoan hinnasta on edelleen korkeampi kuin keskieuroopplaisen.

Kaupan ja teollisuuden osuus ruuan kuluttajahinnasta on kasvanut 2000-luvulla. Samaan aikaan tuottajien ruuasta saama osuus on koko ajan laskenut.

Esimerkiksi naudanjauhelihan kauppahinnasta tuottajan osuus on runsas viidennes. Tiedot selviävät Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n selvityksestä.

Kuluttajahintoja ovat nostaneet sekä elintarviketeollisuuden että kaupan tuotantokustannusten kallistuminen.

Aiempaa suurempi osuus ruoan hinnasta jää nykyään kaupalle. Kauppa pystyy kilpailuttamaan kotimaista elintarviketeollisuutta tehokkaasti sekä keskenään että ulkomaisten yritysten kanssa, professori Jyrki Niemi MTT:stä selvittää.

Suomalaisen päivittäistavarakaupan kate ruoan hinnasta on edelleen keskieurooppalaista tasoa korkeampi, vaikka palkkiot ovat nykyisin huomattavasti alhaisemmat kuin ennen Suomen EU-jäsenyyttä.

Tuottajilla ei sen sijaan mene aikaisempaa paremmin. Esimerkiksi naudanlihan tuottaja sai vuonna 1999 jauhelihan raaka-aineesta 1,85 euroa kilolta ja viisi vuotta myöhemmin 1,62 euroa. Samaan aikaan naudanjauhelihan kuluttajahinta nousi 5,50 eurosta liki seitsemään euroon kilolta. Teollisuuden ja kaupan osuus hinnasta nousi näin ollen 52 prosentista 62 prosenttiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat