"Kaupoilla oltava mahdollisuus antaa porttikieltoja"

Perustuslakivaliokunnan jäsen, kansanedustaja Kari Kärkkäisen (kd.) mielestä Espoon Sellon tapahtumat vaativat tarkennuksia lähestymiskieltoihin.

- Suomessa on lähestymiskieltolaki, joka suojelee luonnollisia henkilöitä, mutta yrityksiltä ja yhteisöiltä tämä suojautumistapa puuttuu. Myös kaupoilla kuten ravintolailla pitää olla mahdollisuus antaa porttikieltoja häiriköille, Kärkkäinen toteaa.

Kärkkäinen teki viime lokakuussa kirjallisen kysymyksen oikeusministeri Tuija Braxille ns. yrityslähestymiskiellon käyttöönotosta. Sillä pyritään parantamaan palvelualoilla työskentelevien turvallisuutta.

Vihreitten ministeri Brax vastasi Kärkkäiselle, että on kyseenalaista, voitaisiinko oikeushenkilön omaisuuden suoja katsoa niin painavaksi perusteeksi, että sen suojelemiseksi olisi välttämätöntä rajoittaa lähestymiskieltotyyppisellä lailla yksilön liikkumisvapautta.

Myös Kaupan liitto on tällä viikolla tukenut Kärkkäisen linjauksia. Kaupan liitto toteaa, että kaupan kannalta olisi hyvä, jos häiriöistä voitaisiin informoida poliisia mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kaupan liiton turvallisuusvaliokunta kokoontuu 18. tammikuuta miettimään, mitä linjauksia kauppa tekee Sellon ampumatapauksen vuoksi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat