Kaupankäynti pörssissä piristyi iltapäivällä

Uutiset Atlantin takaa toivat uutta puhtia vaisuun kaupankäyntiin Helsingin pörssissä tänään. Amerikkalaisen telekommunikaatiojätin Lucentin ilmoitus siitä, että yhtiö odottaa myyntilukujensa kaunistuvan, virkisti kaupankäyntiä.

Helsingissä lähellä nollaprosenttia madellut Hex-indeksi sai vauhtia ja päätyi lopulta 3,1 prosenttia plussalle 10435 pisteeseen. Painorajoitettu portfolioindeksi parani 1,6 prosenttia.

Nokian osakkeelle hintaa kertyi lisää 1,4 euroa, ja hinta päätyi 35,85 euroon. Suurin osa Helsingin osakevaihdosta oli Nokiaa, sillä 525 miljoonan euron vaihdosta Nokian osuus oli yli puolet.

Soneraa piristivät Saksasta kantautuneet uutiset, joiden mukaan Saksaan umts-verkkoja rakentavat operaattorit voivat pystyttää verkkoja yhteistyössä. Päätös merkitsee huomattavia säästöjä muiden muassa pahoin velkaantuneelle Soneralle. Soneran osakkeen hinta pinnisti yli 10 euron rajan ja päätyi 10,20 euroon. Lisäystä maanantaihin kertyi 0,45 euroa.

Nokia ja Sonera vetivät perässään myös Elcoteqin ja Benefonin, joiden osakkeet nousivat lähes 10 prosenttia. Telekommunikaatiotoimialan osakkeet kohenivat keskimäärin neljä prosenttia, metsäteollisuus prosentin, metalli- ja konepajateollisuus 1,3 ja pankki- ja rahoitus 0,4 prosenttia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat