Kaupan sunnuntaiaukiolosta päätetään vaalien jälkeen

Kaupan sunnuntaiaukiolon lisääminen lykkääntyy ratkaistavaksi vasta kunnallisvaalien jälkeen. Asia todettiin tänään hallituspuolueiden eduskuntaryhmien neuvottelussa.

Lakiesityksen käsittely jumiutui viime viikolla, kun vihreät ilmoittivat, ettei kaavailtu aukiolorajoitusten väljennys kelpaa heille. Muiden hallituspuolueiden eduskuntaryhmät ovat päässeet keskenään sopuun siitä, missä muodossa lakiesitys viedään läpi eduskunnassa.

Hallitusryhmistä kerrottiin, että lakiesityksen käsittelyä ei jatketa tällä ja ensi viikolla ministeri Kimmo Sasin monien matkojen vuoksi. Sasi vastaa hallituksessa kaupan asioista ja on esitellyt lakiesityksen. Hän halunnee olla paikalla, kun asia ratkaistaan eduskunnassa. Sasi on tarjoutunut perustelemaan muutoksen tarpeellisuutta vielä vihreiden ryhmälle, mutta siellä ei ministerin kuulemista pidetä tarpeellisena. Lakiesityksen täysistuntokäsittelyn ja julkisen keskustelun siirtyminen vaalien yli sopinee hyvin myös hallituksen vasemmistoryhmille. Myös niiden piirissä saattaa olla paineita irtiottoihin, kuten tapahtui aiemmilla kerroilla.

Uuden lain myötä alle 400 neliön päivittäistavaramyymälät saisivat olla avoinna sunnuntaisin ympäri vuoden, kun rajana tällä hetkellä on 100 neliötä. Muut kaupat saisivat olla avoinna sunnuntaisin touko-elokuussa ja marras-joulukuussa. Eduskunnassa hallitukseen esitykseen kaavaillut muutokset ovat verrattain vähäisiä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat