Kaupan liitto vastustaa oluen myyntirajoituksia

Kaupan liitto vastustaa voimakkaasti ajatusta lyhentää keskioluen myyntiaikoja. Oikeusministeri Tuija Brax kertoi tänään Savon Sanomien haastattelussa, että oluen myyntiaikojen lyhentämistä kaupoissa voisi harkita, jos sosiaali- ja terveysministeriö tekisi asiassa esityksen.

Kaupan liiton varatoimitusjohtaja Heikki Ropponen torjuu ajatuksen.

- Me olemme huolestuneita tällaisista ajatuksista, koska keskioluella on merkittävä rooli vähittäiskaupan myynnissä. Ei ole myöskään mitään selkeitä näyttöjä siitä, että miten myyntiaikojen lyhentäminen muuttaisi tilannetta, Ropponen arvioi.

Kaupan liitto pitää nykyistä tilannetta erittäin hyvänä.

- Tiedän, että tällaisesta keskustelusta innostutaan välillä kovasti, mutta meidän piirissämme ei varmasti innostuta ollenkaan koko ajatuksesta, Ropponen toteaa.

Keskioluen myynti on suomalaisen yhteiskunnan kuuma peruna, joka nousee tasaisin väliajoin väittelyn kohteeksi. Ropponen suhtautuukin uusimpaan ehdotukseen tottuneen tyynesti.

- Vuoden 1969 jälkeen tämä on ollut useita kertoja esillä eri muodoissaan. Välillä olutta on laimennettu, välillä muuta. Varmaa on ollut ainakin, että alkoholiverotuksella on vaikutettu varsin voimakkaasti näihin asioihin, Ropponen summaa.

Ropponen näkee Suomessa harjoitetussa alkoholin veropolitiikassa paljon kritiikin aihetta. Linjausten taustalta löytyy hänen mukaansa jotain ihan muuta kuin huoli suomalaisten terveydestä.

- Meidän mielestämme näitten mietojen alkoholijuomien verotuksessa ei ole välttämättä ajateltu terveyskysymyksiä, vaan linjauksia on ratkaissut enemmän tämmöinen verottaja-fiskaalikysymys, Ropponen arvostelee.

Lue myös:

    Uusimmat