Kaupan liitto: Muovipussipäätös odotettu ja toivottu

Kaupan liiton mukaan EU:n päätös, joka tähtää ohuiden muovipussien käytön vähentämiseen, on sekä odotettu että toivottu.

– Muovikassiongelma on hyvin eritasoinen eri EU-maissa. Siksi on hyvä, että kaikille ei pakotettu samaa patenttiratkaisua. Nyt eri keinoja voidaan harkita kussakin jäsenmaassa, arvioi Kaupan liiton ympäristöasioiden asiantuntija Marja Ola.

Suomessa muovikasseja kulutetaan nyt noin 55 kappaletta henkeä kohden vuodessa, kun EU-keskiarvo on noin 200. Enimmillään EU-maissa kuluu yli 400 muovikassia per asukas.

Muovikassit ovat Suomessa nyt maksullisia päivittäistavarakaupassa ja muun muassa Alkossa. Ola katsoo, että maksullisuuden laajentaminen esimerkiksi vaate- ja kenkäkauppoihin ei olisi Suomessa haitaksi kaupalle.

– Jo nyt muovikassit ovat meillä yhä useammin maksullisia myös erikoiskaupassa.

EU antoi jäsenmaille kaksi vaihtoehtoa kassien muovijätteen vähentämiseksi. Joko ilmaisten muovikassien antaminen kaupoissa kielletään vuoteen 2018 mennessä, tai sitten muovipussien vuosikulutuksen määrää vähennetään 40 kappaleeseen per asukas vuoteen 2025 mennessä.

Kaupan liiton näkökulmasta kumpikin vaihtoehto kävisi Suomelle.

– Meillähän kassien vuosikulutus on jo nyt lähellä tuota 40 kassin tavoitetta.

Kierrätystieto perille 

Marja Ola katsoo, että Suomi kyllä oppii kierrättämään muovikassit yhä tehokkaammin, kunhan tiedotus kierrätyskeinoista osuu kattavasti perille. Hänen mukaansa suomalaiset ovat yhä paremmin löytämässä netistä muovin kierrätyksen opassivuston www.kassi-info.fi, jonka ohjeet perustuvat Suomen ympäristökeskuksen tutkimustuloksiin. 

S-ryhmän valikoimajohtaja Ilkka Alarotu arvioi hänkin, että Suomi on muovikassien käytössä "EU-mitassa huomattavan hyvässä tilanteessa".

Silti myös meillä on varaa parantaa.

– Nykyisin on tarjolla kestokasseja edullisesti. Eli kaupassa voi toimia muillakin tavoilla kuin ostaa aina uuden muovikassin.

Alarodun mielestä on tärkeää, että muovikassien maksullisuudesta saadaan selkeät säännökset.

– Silloin kilpailutilanne ja pelisäännöt ovat kaikille samat.

Alarotu ei näe EU:n muovikassilinjauksessa ainakaan ensi tietojen perusteella haittoja.

Lue myös:

    Uusimmat