Kaupan liitto: Henkilökunta ”laiduntaa” omassa kaupassa

Kaupan liiton asiamies Matti Räisänen myöntää, että myymälävaras ei ole aina kaupan ulkopuolinen asiakas. Henkilökunnan tekemä varkaus johtaa lähes aina potkuihin.

Henkilökunta on yllättävän monen myymälävarkauden takana, väittää vuosia myymälävartijana toiminut mies. Hän kuvaa ongelmaa laajaksi.

Kaupan liiton asiamies Matti Räisänen arvioi, että noin joka kymmenes myymälävarkaus on työntekijän tekemä. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tekemän tutkimuksen mukaan henkilökunnan tekemät varkaudet ovat arvoltaan keskimäärin vähän suurempia kuin asiakkaiden tekemät.

Räisäsen mukaan mukana on toisaalta paljon myös vähäpätöisiä varkauksia.

– Erässä englantilaistutkimuksessa puhutaan, että henkilökunta niin sanotusti laiduntaa kaupassa. Esimerkiksi nappaa ruokakaupassa jotain suuhunsa ja syö, Räisänen kuvailee.

– Toisaalta henkilökunta tuntee kaupan tietysti tarkkaan, ja varkauksia voidaan tehdä järjestelmällisesti. Joissain tapauksissa jokin porukka voi yrittää soluttautua kauppaan töihin ja sitä kautta yrittää varastaa systemaattisemmin.

Kaupan oma varas saa yleensä potkut

Kaupassa henkilökunnan tekemää varkautta ei katsota Räisäsen mukaan läpi sormien.

– Yrityksille on lähtökohtaisesti ihan selvää se, että työsuhde päätetään. Pääsääntöisesti asia viedään myös oikeuteen.

Siitä, miten usein näin tapahtuu, Räisänen ei osaa sanoa. Hän tähdentää, että ongelma ei ole Suomessa järin suuri.

– Suurista kansainvälisistä tutkimuksista käy ilmi, että muualla jopa joka kolmas myymälävarkauksista olisi henkilökunnan tekemä. Joissain muissa kulttuureissa ne ovat aivan varmasti yleisempiä kuin Suomessa.

Räisänen ei näe eroa vakituisen väen ja kesätyöntekijöiden välillä.

– Asiasta ei ole tarkempaa tietoa. Itse arvioisin, että kesätyöntekijät saattavat olla jopa muita rehellisempiäkin.

Räisänen tähdentää vielä, että Kaupan liitto ei halua syyllistää myymälävarkauksista erityisesti henkilökuntaa.

– Mutta kaikkeen porukkaan mahtuu kaikenlaisia.

Lue myös:

    Uusimmat