Kaunis sää hellii vappukansaa

Vappua on vietetty tänään tuttuun tapaan piknikeillä ja vappumarsseilla eri puolilla Suomea.

Helsingissä kansa on kokoontunut sankoin joukoin Ullanlinnanmäelle, jossa piknikkejä säestivät muun muassa Ylioppilaskunnan laulajat ja teekkarien torviorkesteri Retuperän WBK. Poliisin arvion mukaan Kaivopuistossa oli kaikkiaan kymmeniätuhansia juhlijoita.

Näin kaunis ja lämmin vappu osuu pääkaupunkilaisten kohdalle harvoin, ja se näkyi muun muassa vaatetuksessa. Kaapeista oli kaivettu päälle kesäistä ja värikästä. Lasten varustukseen kuuluivat tietenkin suuret ilmapallot. Ilmassa leijui muumeja, lehmiä, porsaita ja rapuja.

Kylmä kylpy koskessa

Tampereella vapunpäivän juhlijat ovat puolestaan parveilleet leudossa ja hieman tuulisessa säässä lähinnä Keskustorilla ja Koskipuistossa. Vapun merkkejä puistossa olivat piknikin viettäjät - sekä maahan pudonneet serpentiinit, kertakäyttöastiat ja erilaiset pakkaukset.

Perinteistä teekkarikastetta seurasi iltapäivällä runsaasti väkeä Tammerkosken molemmin puolin. Ensimmäisestä opiskeluvuodesta vappuun asti selviytyneet Tampereen teknillisen yliopiston fuksit laskettiin nostureilla Tammerkoskeen.

Tällä kertaa ensimmäisinä kastettiin eläkkeelle jäävä rehtori Jarl-Thure Eriksson ja hänen seuraajansa Markku Kivikoski.

Tänä vuonna vapunpäivä sattuu päällekkäin helatorstain kanssa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat