Kaunein pesupussi ommellaan vanhoista valoverhoista

Keväällä on monta syytä lahjoa nuoria ystäviä tai sukulaisia. Ylioppilaaksi tai ammattiin valmistuvalle voi antaa hyvin arkisenkin lahjan kunhan lahjassa on jokin jippo. Pesupussi on tavara, jota nuori nainen tarvitsee jokaisen pesukoneellisen pyöräytyksen yhteydessä. Kauniin pesupussin saa ompelemalla sen vanhoista kukkakuvioisista valoverhoista.

Valoverhoja on myynnissä varsinkin sellaisilla kirpputoreilla, joille perikunnat tuovat heille ylimääräiset tavarat. Tällaisia ovat esimerkiksi Pelastusarmeijan, Fidan sekä SPR:n kirpputorit. Parin vanhoja valoverhoja saa muutamalla eurolla eikä niistä enempää kannata maksaakaan.

Pesupussin tekemiseen tarvitaan kankaan lisäksi narua ja nyöristoppari pussin sulkemista varten. Leikkaa verhokankaasta noin 33x33 cm kokoiset palat. Ompele palat pussiksi ja lopuksi pussin yläosaan kuja nauhaa varten. Liukasta valoverhokangasta ommeltaessa kannattaa kangasta hieman pingottaa, muuten ommel vetää kankaan mutkalle.

Pesupussissa kannattaa pestä varsinkin kaarituelliset rintaliivit ja helposti muuhun pyykkiin sotkeutuvat sukkahousut. Näiden asioiden lisäksi nuorta naista voi valistaa kertomalla ekologisesta pesuaineesta nimeltä pesupähkinät. Niiden pesuteho perustuu pähkinän kuoressa olevaan saponiiniin, joka liukenee yli 30 asteiseen veteen. Pesupähkinöistä ei jää pyykkiin kemiallisia aineita ja ne sopivat niin herkkäihoisille astmaatikoille kuin allergikoillekin, jopa pähkinallergikoille.

Pesukoneen rumpuun laitetaan 6-8 pesupähkinän puolikasta kuorta pienessä kangaspussissa. Samat kuoret voi käyttää 2-4 pesussa, jonka jälkeen kuoret voi heittää biojätteeseen. Pesupähkinoiden mukana saa pienen puuvillaisen pussin pähkinöitä varten mutta pussin voi tehdä myös sävy sävyyn pesupussin kanssa.

Samaan lahjapakettiin pesu- ja pähkinäpussin kanssa voi pakata pesupähkinöitä. Sadan gramman pussi pähkinän kuoria maksaa pari euroa.

Teksti: Henna Kekki

Kuvat: Mikko Kekki

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat