Kauneimmat joululaulut soivat jälleen

Joulun tulon varma merkki ovat Kauneimmat joululaulut, jotka jälleen soivat kirkoissa.

Kirkko

Kauneimmat joululaulut -laulutilaisuuksista on muodostunut seurakuntien suosituimpia musiikkitilaisuuksia, jotka vuosittain kokoavat puoli miljoonaa osanottajaa.

Suomalaisista yli 80 prosenttia pitää Kauneimpia joululauluja tärkeänä seurakunnan työmuotona. Kirkkoon kuulumattomistakin näin ajattelee reilut 60 prosenttia, ilmenee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nelivuotiskertomuksesta (1996-1999). Laulutilaisuuksia varten Suomen Lähetysseura julkaisee Kauneimmat joululaulut -vihkosen, jossa on 24 laulua. Pääosa niistä on vanhoja ja tuttuja, mutta aina joukossa on myös pari uutta laulua. Tänä vuonna vihkosta on painettu 660 000 kappaletta suomeksi ja 50 000 ruotsiksi.

Vihkoset kiinnostavat myös Suomen rajojen ulkopuolella, ja suomalaisyhteisöt eri puolilla maailmaa tilaavatkin niitä käyttöönsä. Esimerkiksi Ruotsiin vihkosia lähetettiin tänä vuonna 18 000 kappaletta. Suomessa suurimmat tilaajat ovat Turun tuomiokirkkoseurakunta, Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta ja Rovaniemen seurakunta, joihin kuhunkin tilattiin 7000 vihkosta.

Usein laulutilaisuuksissa kerätään myös kolehti oman seurakunnan lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta. Viime vuonna kolehdeilla saatiin tähän työhön kolme miljoonaa markkaa.
(MTV3-STT)
Suomen Lähetysseura kertoo lisää Kauneimmista joululauluista

Lue myös:

    Uusimmat