Kaundan tila heikentynyt

Vankilassa olevan Sambian entisen presidentin Kenneth Kaundan tila on heikentynyt nälkälakon takia, kertoo Kaundan yhtyneen kansallisen itsenäisyyspuolueen Unipin puheenjohtaja.

-Hän on hyvin heikko oltuaan ilman ruokaa ja vettä, mutta hänen mielialansa on korkealla, Malimba Masheke sanoi.
Kaunda, 73, pidätettiin kotonaan Lusakassa torstaina ja vietiin vankilaan. Sambian hallituksen mukaan hän oli osallisena armeijan upseerien lokakuussa yrittämässä vallankaappaushankkeessa, mutta häntä vastaan ei ole nostettu syytettä.

Vankilaan tultuaan Kaunda aloitti nälkälakon painostaakseen viranomaisia ilmoittamaan, miksi hänet on pidätetty. Eräs vankilan virkailija vahvisti tänään, ettei hän ole vieläkään koskenut ruokaan eikä juomaan.

Kaunda joutuu huomenna oikeuteen, jossa hän käväisi pikaisesti myös perjantaina, kun hänen asianajajansa yrittivät saada hänen pidätyksensä kumotuksi.

Kaunda oli Sambian presidenttinä 27 vuotta, kunnes nykyinen presidentti Frederick Chiluba voitti hänen monipuoluevaaleissa vuonna 1991. Kaundan omaiset syyttävät Chilubaa pidätyksestä ja sanovat tämän yrittävän vahingoittaa entistä kilpailijaansa. Useat maat muun muassa Etelä-Afrikka ja Britannia, ovat vaatineet Kaundan vapauttamista.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat