Kaukomaiden arki ja ihmisoikeudet nousevat esiin Koutaniemen kuvissa – katso

Vuoden lehtikuvaajaksi keväällä valittu Meeri Koutaniemi suhtautuu menestykseensä vaatimattomasti.Suomen lehtikuvaajat-yhdistys palkitsi Koutaniemen viime vuoden kuvat kuudessa kategoriassa.

Sen lisäksi, että Koutaniemi valittiin vuoden lehtikuvaajaksi, hän otti yhdistyksen raadin mielestä myös vuoden parhaan lehtikuvan ja vuoden henkilökuvan, teki vuoden ulkomaan reportaasin ja kokosi vuoden multimedian. Koutaniemi oli myös yleisön suosikki vuoden lehtikuvaajaksi.

– Ei siinä ole kysymys siitä, että olisin lahjakkaampi kuin muut. Olen tehnyt viime vuodet aika intohimoisesti ja pääsääntöisesti tätä työtä, MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut Koutaniemi toteaa.

Koutaniemi kiertää tiiviisti kuvien perässä eri puolilla maailmaa. Viimeisimmän matkansa kuvaaja teki Kaakkois-Aasiaan toimittajaveteraani Rauli Virtasen kanssa. Kaksikko kiersi Myanmarissa suunnittelemassa dokumenttielokuvaa maan siirtymisestä sotilasdiktatuurista demokratiaan. Koutaniemeä on kiitelty etenkin hänen vahvasta ja persoonallisesta tyylistään ja tärkeiden aiheiden käsittelystä.

– Yhteiskunnalliset poliittiset teemat, jotka liittyvät ihmisoikeuksiin ovat alusta asti olleet minulle tärkeitä. Vaikka en olekaan tietoisesti tehnyt vain näistä aiheista, enkä halua että minua laatikoidaan tiettyyn aiheeseen, Koutaniemi kertoo.

Koutaniemen mukaan kuvaajan on tutustuttava aiheeseensa perusteellisesti ennen reportaasimatkaa, mutta tärkein varuste maailmalla on kärsivällisyys.

– Haastattelut ovat tärkeä osa kuvaamista. Kuvattavalta ei voi vaatia heti avautumista. Ennakkosuunnittelu täytyy myös pystyä heittämään syrjään, koska se ei välttämättä toimi.

Poliittisten teemojen lisäksi matkoilta tarttuu mukaan myös ihmisten arkea tallentavia kuvia – näin myös Aasiasta.

– Burmasta tiedetään vähän. Haluan välittää muille ihmisille, miten ystävällisiä ihmisiä tapasin ja miten uskomattoman hieno maa se on, Koutaniemi kertoo.

Kuvien voima kasvaa Koutaniemen mukaan jatkuvasti.

– Kuva on myös demokratisoitunut, kun yhä useammalla on mahdollisuus ottaa kuvia. Siihen ei tarvita enää kallista kalustoa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat