Kaukolentojen halpayhtiö Oasis konkurssiin

Rajusti nousseet polttoainekulut kaatoivat hongkongilaisen Oasis-halpalentoyhtiön, joka yritti kilpailla huippuhalvoilla hinnoilla mannertenvälisessä kaukoliikenteessä.

Lokakuussa 2006 toimintansa aloittanut Oasis laskutti halvimmillaan Lontoon ja Hongkongin välisestä lennosta ennen veroja alle tuhat Hongkongin dollaria eli noin 80 euroa.

Yhtiön perustajat Raymond ja Priscilla Lee pyysivät konkurssia anteeksi asiakkailtaan, työntekijöiltään ja sijoittajiltaan hongkongilaisissa lehdissä julkaistuissa ilmoituksissa. Eilen realisoituneen konkurssin takia noin 30 000 matkustajaa jäi ilman ostamaansa lentoyhteyttä ja noin 700 Oasiksen työntekijää jäi työttömäksi.

Pariskunnan mukaan yhtiö kaatui polttoainekuluihin, jotka ovat viime vuoden aikana nousseet yli 60 prosenttia.

Oasiksen liiketoiminta-ajatuksena oli hoitaa liikennettä vuokratuilla Boeing 747 -koneilla. Tämä muodostui halpalentoyhtiön toiseksi kompastuskiveksi, sillä vuokrakoneiden vähyyden takia Oasis joutui ostamaan itselleen koneita.

Lontoon ohella Oasis lensi myös Hongkongin ja Kanadan Vancouverin välillä. Sen tarkoituksena oli avata myös lentoreitti Hongkongista Kaliforniaan.

Cathay Pacific -lentoyhtiö on väliaikaisesti lisännyt lentovuorojaan, jotta kaikki Oasiksen matkustajat saataisiin kuljetettua määränpäihinsä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat