Kauhavan myrkkyviinajutun syytteet nurin

Kolme ihmistä menehtyi viime joulukuussa, kun he olivat nauttineet pakkasnesteellä terästettyä kiljua. Lisäksi kolme ihmistä sai vakavia myrkytysoireita.

Kauhavan käräjäoikeus on hylännyt kaikki syytteet niin sanotussa myrkkyviinajutussa. Oikeus ei löytänyt mitään näyttöä siitä, että vuonna 1955 syntynyt kauhavalaismies olisi tarjoillut pakkasnesteellä terästettyä kiljua viime joulukuussa, vahvistaa miehen oikeusavustaja Tuure Ristikangas.

Kolme miestä kuoli nautittuaan ainetta. Lisäksi kaksi miestä ja yksi nainen saivat vakavia myrkytysoireita.

Miestä syytettiin yhdestä murhasta, kahdesta taposta ja kolmesta tapon yrityksestä. Hän kiisti syytteet.

Kohtalokkaat illanistujaiset alkoivat 9. joulukuuta noin kello 23 syytetyn kotona, jonne tuli sekä kutsuttuja että kutsumattomia vieraita. Tarjolla oli isännän tekemää kiljua. Illan käännyttyä riitaisaksi isäntä pakeni naapuriin.

Jossakin vaiheessa vieraat poistuivat asunnosta ja jatkoivat iltaansa kierrellen useammassa asunnossa. Mukanaan heillä oli pakkasnestettä sisältänyttä sekoitusta.

Näyttöä siitä, että syytetty olisi antanut vieraille myrkyllistä sekoitusta sisältävän "eväspullon" ei löytynyt, sillä tapahtumien kulusta oikeudessa kuullut kertomukset olivat sekavia. Ne olivat myös ristiriitaisia aiemmin esitutkinnassa annettujen lausuntojen kanssa.

Lisäksi yhden uhrin housuista löytyi jäänteitä etyleeniglykolista, mikä viittaa siihen, että hän olisi itse käsitellyt pakkasnestettä.

Myrkkyviinaa sisältänyttä pulloa ei poliisitutkinnassa löytynyt.

Oikeus antoi tuomionsa tänään kolmannen käsittelypäivän päätteeksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat