Katy Perry tänään Suomessa – tällainen show luvassa!

Hartwall Arenalla nähdään tänään värikäs show, ja yksi onnekas pääsee jopa lavalle laulajatähden kanssa.

Yksi tämän hetken suosituimmista jenkkitähdistä, Katy Perry, esiintyy tänään keskiviikkona ensimmäistä kertaa Suomessa. 

Popparin esiintyminen Hartwall Arenalla on osa hänen Prismatic-maailmankiertuettaan.

Katy Perry tunnetaan värikkäästä, villistä ja näyttävästä lavashow'staan. Prismatic-kiertue on kiertänyt jo muissa Euroopan kaupungeissa ennen Helsinkiä, ja keikoilta on julkaistu kuvia, jotka antavat esimakua myös keskiviikon konsertista.

Euroopan-kiertue alkoi 16. helmikuuta Barcelonasta. Konsertit ovat saaneet ylistäviä arvioita, joissa on kehuttu lavashow'ta, mutta todettu Perryn siitä huolimatta olleen lavan kirkkain tähti.

Yksi onnekas fani pääsee illalla nousemaan lavalle Katy Perryn kanssa. Perryn virallisella Facebook-sivulla nimittäin haetaan henkilöä, jolla on syntympäivä maaliskuussa. 

Ilmoittautuneiden joukosta valitaan yksi, joka pääsee Perryn seuraksi lavalle tähden Birthday-singlen aikana. 

30-vuotias Katy Perry on julkaissut kaikkiaan neljä albumia. Viimeisin, Prism-nimeä kantava levy on ollut jättihitti. Perry muistetaan muun muassa hiteistään Roar, Dark Horse, I Kissed a Girl, California Gurls, ja Firework. 

Katso kuvagalleriasta kuvat Katy Perryn keikalta Amsterdamista. Perry esiintyi Ziggo Dome -areenalla kahtena peräkkäisenä iltana viime viikolla.

Lue myös:

    Uusimmat