Katuvat varkaat palauttivat saaliinsa ja pyysivät anteeksi

Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltiossa varkaat palauttivat ryöstämänsä saaliin takaisin, kun he huomasivat varastaneensa avustusjärjestöltä, kirjoittaa Huffington Post.

Varkaat olivat murtautuneet seksuaalisen väkivallan uhreja auttavan järjestön tiloihin San Bernardinon piirikunnassa heinäkuussa. Saaliikseen he saivat tietokoneita ja muita arvoesineitä.

Mediayhtiö CBS:n mukaan poliisi oli ilmoittanut varkaudesta avustusjärjestön toimitusjohtajalle seuraavana aamuna. Poliisi oli kertonut, että toimistossa oli havaittu epäilyttävää toimintaa.

Toimitusjohtajan saavuttua toimistolle häntä odottikin yllätys: kaikki varastettu tavara oli palautettu toimiston etuovelle ostoskärryissä. Varkaat olivat myös jättäneet anteeksipyyntöviestin yhden varastamansa kannettavan koneen päälle.

– Emme lainkaan tienneet, mitä olimme ottaneet. Tässä ovat sinun tavarasi. Toivomme, että jatkatte työtänne, jolla on merkitystä ihmisten elämässä. Jumalan siunausta, viestissä luki.

Paul Williams San Bernardinon poliisista kertoi NBC:lle, että kyseessä on ensimmäinen ryöstösaaliin palautus hänen uransa aikana.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat