Katutöissä muistellaan lämmöllä Helsingin lumisia vuosia: "Nukuttiin pukuhuoneessa muutamia tunteja ja palattiin töihin – äärimmäisen rasittavaa mutta antoisaa"

Lumisimpina talvina Helsingin lumenluonnista vastaavat ovat nukkuneet työpaikan pukuhuoneissa muutaman tunnin unia ja palanneet töihin. Nyt, kun lunta ei ole ollut, noihin vuosiin suhtaudutaan kaiholla, kertoo vastaava työnjohtaja.

Tämä talvi poikkeaa erityisesti Suomen etelärannikolla viime vuosien lumisimmista. Mitään lumen kaltaista on satanut vain muutamina päivinä, ja silloin harvoin kun lumisade on yllättänyt, sen olomuoto on vesittynyt hyvin nopeasti.

Talvi kesti lokakuusta keväälle

Tilanne näkyy erityisesti niiden elämässä, joiden työhön lumenluonti kuuluu. Yksi heistä on Helsingin kaupungin liikelaitoksen Staran vastaava työnjohtaja Seppo Iivonen.

Iivonen muistelee, että muutamia vuosia sitten oli kolme todella lumista talvea – ja yksi niistä kesti lokakuusta keväälle.

– Se oli kyllä tosi pitkä talvi. Ja rankka. On sellaisiakin tilanteita ollut, että joku meni nukkumaan pukuhuoneeseen, jos oli tiedossa, että muutaman tunnin päästä pitää taas alkaa töihin, Iivonen kertaa.

– Työnjohto on ollut vielä kovemmalla kuin työntekijät valvomisen määrässä. Olen joutunut jonain talvena hätistämään työnjohtoa kotiin lepäämään, kun olen nähnyt, että joku on ihan loppu.

Pakkasen puute estänyt keinolumen Etelä-Suomessa 2:11

"Rasittavaa, mutta antoisaa"

Rankkuudestaan huolimatta Iivonen muistelee noita vuosia lämmöllä. Lumisina talvinahan tehdään sellaisia töitä, joiden takia ollaan olemassa, hän huomauttaa.

– Sanoin jo silloinkin, että tässä on se vaara, että tähän vielä tottuu. Äärimmäisen rasittavaa se on, mutta toisaalta myös antoisaa.

Iivonen selittää järjestelmän toimivan niin, että kesäksi talvikunnossapitotöistä siirtyy ihmisiä puistotöihin ja taas talveksi talvitöihin. Nyt, kun lunta ei ole, on jatkettu esimerkiksi puistotöitä ja puhtaanapitotöitä.

Silti kaikille ei tahdo riittää tekemistä.

– Nyt kun ei ole lunta tai edes liukasta, meillä on osittain aika löysää ja joutilastakin eikä kovin järkevää tekemistä riitä kaikille. Kyllähän siinä alkaa vähitellen työyhteisön pinna kiristyä.

– Olisihan se lumi kiva. Onhan siihen totuttu, että talvella on lunta ja pakkasta. Ympäristökin on valoisampi, kun on lunta, Iivonen summaa.

Lue myös:

    Uusimmat