Katulapset osoittivat mieltään Brasiliassa

Kymmenet mieltään osoittaneet brasilialaiset katulapset keskeyttivät Brasilian edustajainhuoneen ihmisoikeusvaltuuskunnan kokouksen eilen, kertoivat viestimet. Mielenosoittajat vastustivat suunnitelmia vankilaan tuomittavien nuorten ikärajan alentamiseksi.

Samalla mielenosoittajat vaativat lisää varoja koulutukseen. Ihmisoikeusvaltuuskunta oli kokoontunut käsittelemään ehdotusta, jonka mukaan alaikäisen voisi lähettää vankilaan jo neljäntoista vuoden iässä. Brasilian nykyisten lakien mukaan 16-vuotiaat voidaan lähettää kärsimään rangaistusta pakkolaitoksessa.

Suunnitelmat liittyvät pyrkimyksiin hillitä Brasilian kaupungeissa yltynyttä väkivaltaa. Yhteensä 150 lasta ja teini-ikäistä kertoi lainsäätäjille, että väkivaltakierteen ratkaisu on alirahoitettujen koulujen varojen lisäämisessä. (STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat