Katso kuvat: Liian laiha malli hätkähdytti Milanossa

Suunnittelijat käyttävät yhä liian laihoja malleja näytöksissään. Sen todisti jälleen Milanossa Gianfranco Férren muotinäytös, dailymail.co.uk -sivusto uutisoi.

Eilen illalla järjestetty Gianfranco Férren muotinäytös Milanossa sai monet haukkomaan henkeään. Hämmästys ei johtunut kauniista vaatteista, vaan niitä esitelleestä mallista, jonka olemus oli jo pelottavan laiha. Mallin syvään uurrettu mekko paljasti naisen hälyttävän laihan olemuksen.

Mallimaailmassa on jo pitkään puhuttu siitä, että liian laihojen ja nuorien naisten käyttäminen näytöksissä tulisi kieltää. Monet suunnittelijat viittaavat kuitenkin kintaalla kritiikille. Vain pieni osa suunnittelijoista on ottanut huolestuneiden mielipiteet tosissaan. Esimerkiksi Mark Fast on käyttänyt parissa viime näytöksessään koon 12 ja 14 malleja. Myös Prada, Versace ja Armani ovat kieltäytyneet käyttämästä näytöksissään nollakoon malleja.

Anoreksiaa vastaan taistelevan hyväntekeväisyysjärjestö Beatin puhemies Emma Bugg on sitä mieltä, että enemmänkin voitaisiin tehdä. Buggin mielestä meidän pitäisi muistaa, että naisia on monenkokoisia. Nollakoon mallit voivat hänen mukaansa vahingoittaa naisten minäkuvaa.

– Uskomme, että monet eri tekijät, kuten yhteisön paine, vaikuttavat siihen, kuinka miehet ja naiset kokevat itsensä. Muoti on rohkeaa, uutta, luovaa ja erilaista, joten mikseivät suunnittelijat käytä erilaisia malleja? Tiedämme, että jotkut toimistot ovat laajentaneet malliensa tarjontaa ja me toivotamme tämän kehityksen tervetulleeksi, mutta paljon enemmänkin voitaisiin vielä tehdä, Bugg sanoo.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock/Sniegirova Mariia, Ike Haywood (Kuvan mallit eivät liity tapaukseen)

Lue myös:

    Uusimmat