Katsastajat hylkäsivät viime vuonna joka neljännen ajoneuvon

Yleisimmät hylkäämissyyt olivat huonot jarrut ja alustan viat, joista tärkeimpänä ruostevauriot.

Katsastusmiehet hylkäsivät viime vuonna 27 prosenttia määräaikaiskatsastukseen tuoduista ajoneuvoista. Ajoneuvohallintokeskuksen mukaan hylättyjen osuus on pysynyt samoissa lukemissa vuosituhannen vaihteen jälkeen.

Yleisimmät hylkäämissyyt olivat huonot jarrut sekä alustan viat, joista tärkeimpänä ruostevauriot. Seuraavaksi eniten hylkäämisiä tuli etuakseliston väljyyksistä ja pakokaasupäästöistä, kertoo yksikönpäällikkö Hannu Pellikka AKE:sta.

Pellikan mukaan vielä 1990-luvun puolivälissä hylkäysprosentti oli 20:n vaiheilla, mutta vuosituhannen alkuun mennessä hylättyjen osuus nousi nykylukemiin. Asiasta ei ole tutkittua tietoa, mutta arvelisin hylkäysprosentin kasvun johtuvan ainakin autokannan vanhentumisesta ja katsastusmenettelyyn tulleista muutoksista, Pellikka sanoo.

Hylkäysprosenteissa on hajontaa katsastuspaikoittain. Erot johtuvat muun muassa ajoneuvojen ikärakenteesta ja ajanvaraus- ja kutsujärjestelmästä, joka tuo katsastukseen ennakkotarkastettuja ja uudempia ajoneuvoja kuin ilman ajanvarausta toimiva drive in -toimintamalli.

Joka 10. katsastustoimipaikka sai moitteita

Ajoneuvohallintokeskus antoi viime vuonna varoituksen tai huomautuksen kaikkiaan 26 katsastustoimipaikalle. Yhdeltä toimipaikalta peruttiin toimilupa määräajaksi. Katsastustoimipaikkoja oli vuoden 2004 lopussa yhteensä 243.

Sanktioita annettiin katsastuksen laadussa havaituista puutteista. Huomautuksen tai varoituksen saaneet toimipaikat eivät esimerkiksi noudattaneet annettuja arvosteluperusteita. Myös ajoneuvoissa havaituista vioista ei tehty joka kerta tarpeellisia korjausmääräyksiä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat