Katri Helena paljastaa: Tommin kanssa kalareissulle Norjaan

UNICEF Kingissä lauantaina 7. maaliskuuta esiintyvä Katri Helena suuntaa keväällä Norjan lohijokien ääreen.

Laulaja Katri Helena jää muutaman viikon päästä lomalle keikkalavoilta. Laulaja palaa takaisin hommiin heinäkuussa, mutta lupaa faneilleen uusia kappaleita jo tämän vuoden puolella.

Kevättaukonsa aikana kansan rakastama laulaja aikoo suunnata luonnon helmaan puolisonsa Tommi Liimataisen kanssa.

– Aiomme mennä Norjan lohijoille kalastamaan, Katri Helena kertoo.

Rakkaansa innostuksen myötä kalastukseen hurahtanut laulaja on ehtinyt osallistua perhokalastuksen SM-kisoihinkin.

– Suurin saamani saalis oli reilu kuusikiloinen vonkale. Siinä piti olla jo tarkkana, ettei se vie minua mukanaan. Ne ovat niin vahvoja, eikä vapaa saa päästää irti.

Kahden lapsen isoäiti on tauosta hyvillään, sillä hän pääsee viettämään aikaa myös lastenlastensa kanssa.

– Siinä pääsee irti omasta arjestaan, vaikka onhan se tarkkaa puuhaa.

UNICEF Kingin esiintymisestään laulaja on innoissaan. Hän lupautui mukaan heti pyynnön saatuaan.

– Olen ollut Unicefin hyvän tahdon lähettiläänä 24 vuotta. On hienoa saada olla mukana, hyväntekeväisyydestä tulee hyvä mieli. Pienistä puroista muodostuu iso joki, Katri Helena pohtii.

UNICEF Kingin tavoitteena on saada uusia kuukausilahjoittajia mukaan elintärkeään työhön maailman lasten hyväksi.

UNICEF Kingi lauantaina 7.3. klo 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat