Katoliset juhlivat paavin vuosipäivää

Katolisen kirkon johtaja, paavi Johannes Paavali II juhlii tänään 25 vuotta kestänyttä paaviuttaan.

Katolisen kirkon johtaja, paavi Johannes Paavali II on viettänyt tänään paaviksi valintansa 25-vuotisjuhlaa.

Hän osallistui illalla messuun, jota kuulemaan Pietarin kirkon aukiolle saapui kymmeniätuhansia uskovaisia.

Paavi vaikutti väsyneeltä, ja hänen äänensä oli heikko, kun hän aloitti messun kiittämällä uskovaisia. Paavi sanoi Jumalan pyytäneen häntä jatkamaan tehtävässään huolimatta terveydentilan heikentymisestä. Messu alkoi symbolisesti samoihin aikoihin, jolloin 25 vuotta sitten ilmoitettiin puolalaisen kardinaalin Karol Wojtylan valitsemisesta paaviksi.

Seuraajaa mahdoton arvata

83-vuotiaan paavin heikkenevä terveydentila on käynnistänyt arvailut hänen seuraajastaan. Arvailut vain kiihtyivät, kun paavi kutsui tulevalle tiistaille koolle myös kirkollisia asioita hoitavan konsistorin.

Johannes Paavali II:n seuraajaa on tässä vaiheessa liki mahdoton arvata. Joidenkin uskonoppineiden mukaan nyt olisi jälleen aika palata italialaiseen paaviin, kun taas toisten mielestä nyt on vihdoinkin Latinalaisen Amerikan vuoro.

Koska nykyinen paavi on hallinnut pitkään, saattaisi se suosia vanhan kardinaalin valintaa "siirtymäkauden" paaviksi. Toisaalta kardinaalien kollegio voi päätyä täsmälleen päinvastaiseen tulkintaan ja ajatella nykyisen paavin työn vaativan jatkajakseen nuoren paavin. Mikään ei kuitenkaan ole varmaa ennen kuin kardinaalit julistavat tuloksen.

Entistä Krakovan arkkipiispaa Karol Wojtylaa ei näet 25 vuotta sitten mainittu ainoassakaan ennakkokaavailussa. Hänestä kuitenkin tuli Johannes Paavali II ja samalla ensimmäinen ei-italialainen paavi 455 vuoteen.

Puolassa paavin 25-vuotista kautta juhlistettiin soittamalla kirkonkelloja koko maassa.

(MTV3-AFP, DPA, Reuters, BBC)

(Seitsemän uutiset 15.10.2003).

Lue myös:

    Uusimmat