Katolilaiset mellakoivat Belfastissa

Noin 200 katolilaista mielenosoittajaa hyökkäsi turvallisuusjoukkojen kimppuun tänä iltana Belfastissa, kun protestantit järjestivät vuosittaiset perinnemarssinsa. Noin tunnin kestäneen välikohtauksen aikana poliiseja päin heitettiin tiiliä, pulloja ja ilotulitteita, mutta kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut, kertoo poliisi.

Välikohtaus tapahtui katolisella asuinalueella Ballymenassa Luoteis-Belfastissa, kun protestanttimarssijat ohittivat aluetta. Perinnemarsseja järjestetään pitkin kesää, mutta marssikauden räjähdysherkin päivä on perinteisesti ollut heinäkuun 12., jolloin protestantit juhlivat 1600-luvulla saamaansa voittoa katolisista.

Pommi purettiin


Pohjois-Irlannin poliisi ehti jo aiemmin tänään varoittaa mahdollisista väkivaltaisuuksista. Belfastin keskustasta puhelinvihjeen avulla löydetty pommi purettiin ennen sen räjähtämistä. Viranomaisten mukaan katolilaiset aikovat hyökätä, kun protestanttien kulkue osuu lähelle katolista asuinaluetta Pohjois-Belfastissa.

-Meillä on selvää tietoa siitä, että tasavaltaiset äärijärjestöt ovat houkutelleet alueelle lukuisia nuoria ja suuri määrä happo- ja palopommeja on valmistettu, kertoi poliisin edustaja Alan McQuillan. Tilanteen kiristyminen näkyi jo viime yönä siten, että protestanttisten äärijärjestöjen UFF:n ja UVF:n jäsenet ammuskelivat ilmaan ja esittelivät aseitaan protestanttienemmistöisessä Länsi-Belfastissa. Sadat ihmiset kerääntyivät paikalle osoittamaan kannatustaan naamioituneille sisseille.

Kymmenientuhansien protestanttien arvioitiin osallistuvan satoihin marsseihin, jotka järjestetään Boynen taistelun vuosipäivänä. Vuonna 1690 kuningas Vilhelm III Oranialainen sai ratkaisevan voiton takaisin valtaan pyrkineestä katolisesta Jaakko II:sta.

(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat