Katoamismysteerillä ja viiden vuoden takaisella murhalla karmiva yhteys

Yhdysvaltalaisen Natalee Hollowayn katoaminen Aruballa 10 vuotta sitten on noussut uudelleen tapetille mahdollisen silminnäkijän vihjeen myötä.

Hollantilainen Jurriën de Jong kertoo tietävänsä missä Hollowayn ruumis on. Hän on myös nostanut uudelleen esiin Joran van der Slootin mahdollisen osuuden tytön katoamiseen. Van der Sloot oli viimeinen, jonka seurassa Holloway nähtiin vuonna 2005.

Van der Sloot oli kiinniotettuna kahteen kertaan Hollowayn katoamiseen liittyen. Häntä ei kuitenkaan koskaan asetettu syytteeseen tapauksesta. Sen sijaan myöhemmin mies tuomittiin Perussa vuonna 2010 tapahtuneesta Stephany Floresin murhasta. 

Oikeudenkäynnissä van der Slootin asianajaja totesi miehen olleen "erityisen stressin alaisena" Floresin murhapäivänä. Holloway oli kadonnut tismalleen samana päivänä viisi vuotta aiemmin.

Flores penkoi tietoja Hollowayn katoamisesta?

Tutkijat uskoivatkin Floresin murhan liittyvän Hollowayn katoamiseen. Tutkijoiden mukaan van der Sloot tappoi Floresin löydettyään tämän tietokoneelta Hollowayhin liittyvää materiaalia.

Van der Sloot oli lyönyt tyttöä naamaan kahdesti, jonka seurauksena tyttö oli menettänyt tajuntansa. Van der Sloot oli sen jälkeen yrittänyt kuristaa tätä siinä kuitenkaan onnistumatta. Mies oli tämän jälkeen tukehduttanut naisen paidallaan. Mies varasti sen jälkeen Floresin rahat ja muuta omaisuutta pakomatkaa varten. Hänet saatiin lopulta kiinni Vina del Marin kaupungista Chilestä.

Van der Sloot tuomittiin 28 vuodeksi vankilaan Floresin murhasta. Hänet luovutetaan tuomion jälkeen Yhdysvaltoihin Hollowayn tapaukseen liittyen.

Vuonna 2010 Alabaman oikeusistuin asetti van der Slootin syytteeseen petoksesta ja kiristyksestä. Oikeuden mukaan mies yritti kiristää Hollowayn Beth-äidiltä 250 000 dollaria lupaamalla tietoa siitä, mistä tytön jäänteet löytyvät. Van der Slootin tarjoama tieto osoittautui kuitenkin perättömäksi.

Jurriën de Jongin nyt esittämiä väitteitä Van der Sloot on kommentoinut vain sanomalla, että de Jong on huumediileri, joka yrittää vain rahastaa kertomuksellaan.

De Jong kieltää, että hän olisi ikinä pyytänyt rahaa esiin astumisestaan.

– Luulen että hän on epätoivoinen. Ainoa syy miksi hän tekee näin, on se, että hän pelkää ihmisten uskovan minua, de Jong kommentoi CNN:lle.

 

Lue myös:

    Uusimmat