Kate Winslet ei menesty rakkauselämässä

Kate Winslet on näyttelijä, joka on saavuttanut urallaan melkein kaiken. Oscar-palkittu nainen menestyy valkokankaalla, mutta kuten moni muukin Hollywood-tähti, Winsletkin on saanut siipeensä rakkaudessa.

Wireimages/All Over Press

Vaikka näyttelijäntyöstä on satanut Kate Winsletille kiitosta, yksityiselämän puolella tähti ei ole saavuttanut pidempikestoista menestystä. Winslet on ollut kaksi kertaa naimisissa. Vuosina 1998-2001 hän oli naimisissa ohjaaja Jim Threapletonin kanssa, jonka kanssa hänellä on yhdeksänvuotias Mia-tytär. Vuonna 2003 hän meni naimisiin ohjaaja Sam Mendesin kanssa. Pari erosi tänä keväänä. Heillä on kuusivuotias Joe-poika.

Ongelmat Mendesin kanssa alkoivat jo Revolutionary Road -elokuvan kuvausten aikaan. Kun Winslet kuvasi seksikohtauksia näyttelijä Leonardo DiCaprion kanssa, elokuvan ohjannut Winsletin mies Mendes ei ollut moksiskaan. Tämä sai Winsletin epäilemään koko avioliittoaan.

DiCaprio on kertonut Reveal-lehdelle, että aika oli Winsletille vaikeaa.

– Winslet oli hyvin huolissaan siitä, ettei hänen miehensä ollut yhtään kiusaantunut siitä, että vaimo pelehtii toisen miehen kanssa hänen silmiensä edessä. Sanoin Winsletille, että tämä on vain näyttelemistä, mutta hän toisteli, kuinka outoa se oli.

Viimeinen niitti oli, kun Mendes alkoi antaa Winsletille neuvoja siitä, miten hänen tulisi harrastaa seksiä DiCaprion kanssa.

– Winslet oli kauhuissaan, koska hänen piti harrastaa seksiä parhaan kaverinsa, eli minun kanssa, kun hänen miehensä ohjasi. Mutta minua se ei häirinnyt lainkaan, koska se on osa näyttelijän työtä, DiCaprio sanoi.

Kate Winslet, Kuva: Kevin Winter

DiCaprio uskoo, että Hollywood erotti Winsletin ja Mendesin. Pari erosi maaliskuussa oltuaan naimisissa melkein seitsemän vuotta. Lähipiiristä on kerrottu, että eroon vaikutti myös pariskunnan erilaiset työskentelytavat. Kun Mendes olisi halunnut työpäivän jälkeen vaihtaa vapaalle, Winslet halusi analysoida jokaista asiaa roolisuorituksessaan. Myös parin tiivis yhdessä olo oli rasite suhteelle. He olivat yhdessä sekä vapaa-aikana että töissä.

Eron jälkeen Winslet on haaveillut muutosta takaisin Britanniaan. Tällä hetkellä näyttelijä asuu Los Angelesissa, mutta asuminen Mendesin ja hänen entisessä kotitalossa ei tunnu enää hyvältä. Talo herättää Winsletissä huonoja muistoja riidoista, jotka olivat lopulta liikaa parin yhdessä ololle.

Teksti: MTV3/Helmi

Lähde: femalefirst.co.uk

Kuvat: Getty Images

Lue myös:

    Uusimmat