Katastrofit tuovat haasteita ulkoministeriölle

Kreikan maastopalojen kaltaiset katastrofit ja kriisit näkyvät myös ulkoministeriön tilastoissa lisääntyneenä työnä.

Valtiosihteeri Pertti Torstila ulkoministeriöstä pitää Kreikan maastopalotilannetta vakavana.

- Kreikassa on menossa kansallinen katastrofi. Oikeastaan se on kansainvälinen katastrofi, koska kyseessä on Euroopan unionin ja Suomenkin kytkeytyminen mukaan, Torstila arvioi MTV3:n Huomenta Suomessa.

Erilaiset luonnonkatastrofit ja onnettomuudet tuovat yhä enemmän haasteita ulkoministeriölle ja diplomaateille.

- Tämä on ollut kehitystä, jonka olemme kentällä saattaneet havaita jo pidemmän aikaa. Tilastotiedot kertovat, että vuonna 2006 meillä oli 80 ison luokan kriisitapahtumaa. Tänä vuonna niitä on ollut jo 60. Vuonna 2005 oli 22 000 normaalia konsulitapausta, jotka jouduimme hoitamaan. Vuonna 2006 tapauksia oli 27 000, Torstila kertoi.

Ulkomailla asuvien ja liikkuvien suomalaisten asioita hoidetaan paikoin vähäisin voimin.

- Lähdetään siitä, että suomalaiset tekivät viime vuonna 7 miljoonaa ulkomaanmatkaa, eivätkä kaikki nämä suomalaiset tietenkään joudu tulipalojen, tsunamien tai muiden onnettomuuksien uhreiksi. Monille kuitenkin sattuu jotakin ja tätä varten on ulkomaanedustuksen verkko. Meillä on 97 toimipistettä, joista 76 on suurlähetystöjä. Niistä yli 60 on ainoastaan kahden diplomaatin miehittämiä, Torstila listasi.

- Pyöritämme koko ajan vastuullisemmaksi käyvää toimintaa, jolle toivoisimme suurempaa ymmärrystä sekä kansalaisten, median että valtion johdon taholta.

Torstilan mukaan toimintaa varten on käytettävissä 190 miljoonaa euroa vuosittain.

- Se on alle puoli prosenttia Suomen valtion budjetista. Sillä pyöritetään kaikkia suurlähetystöjä ja myös Helsingin päätä, Torstila totesi.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat