Mainos

Kataisen isän syntymäkodilta löytyi ihmisen luita

Pohjois-Savossa Lapinlahdella löydettyjen ihmisten luiden alkuperästä saadaan lisätietoa muutaman viikon kuluessa, arvioi rikoskomisario Veli Pallonen Iisalmen poliisista.

Savon Sanomat kertoo, että luiden löytöpaikka on valtiovarainministeri Jyrki Kataisen isän syntymäkoti ja hänen isovanhempiensa entinen asuinkoti. Paikalla asuu nyt lapinlahtelainen perhe.

- Paikkatutkimukset on saatu näillä näkymin tehdyksi. Poliisin tekninen tutkinta selvittää parhaillaan, lähetetäänkö löydös jatkotutkimuksiin keskusrikospoliisiin tai Museovirastoon, kertoo Pallonen.

Neljän ihmisen luita löytyi saneerattavan hirsisaunan viereltä Lapinlahden keskustassa. Luut löytyivät saunanpohjaa kaivettaessa viime viikon lopulla noin puolen metrin syvyydestä. Rakennuksella on ikää noin 100 vuotta.

Poliisin mukaan kaikki luunjäänteet vaikuttavat vanhoilta.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.