Katainen Verkkouutisille: Komission EVM-kanta oli tiedossa

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) rauhoittelee Euroopan vakausmekanismin ensisijaisuusasemasta syntynyttä kohua.

Katainen sanoo kokoomuksen Verkkouutisille, että komission varauksellinen suhtautuminen EVM:n etuoikeutetun velkojan asemaan on ollut tiedossa koko ajan. Asiat etenevät normaalissa järjestyksessä ja eduskunta on tehnyt päätöksensä oikein tiedoin.

Pääministerin mukaan oleellista on, että EVM-sopimukseen on kirjattu jäsenmaiden tahto asettaa EVM-lainat etuoikeutettuun asemaan.

– Jäsenmaat eivät tätä linjausta ole mihinkään muuttaneet. Jos jokin euromaa haluaa EVM-sopimuksen tulkintaa muuttaa, se tapahtuu yksimielisellä päätöksellä, Katainen sanoo.

Kataisen mukaan komissiolla on itsenäisenä toimielimenä oikeus omaan mielipiteeseensä. Pääministeri sanoo kuitenkin ymmärtävänsä kansalaisten ja kansanedustajien hämmennyksen.

– Mutta tässä asiassa ei ole syytä hermoiluun. Jos sopimukseen esitetään muutosta, asia tulee eduskunnan käsiteltäväksi.

Katainen peräänkuuluttaa haastattelussa yksityiskohtiin takertumisen sijaan laajaa keskustelua euroalueen tulevaisuudesta ja siitä, mikä on Suomen edun kannalta parasta.

– Meidän on myös pohdittava, mitä olemme valmiita tekemään Euroopan taloudellisen hyvinvoinnin eteen, Katainen sanoo.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat