Katainen: Työtä jatkettava palkkatasa-arvon edistämiseksi

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen kiitti hoitajien palkkakiistan osapuolia sovun löytymisestä. Samalla hän totesi, että tulevaisuudessa on jatkettava työtä naisvaltaisten, koulutettujen alojen palkkatasa-arvon edistämiseksi.

Valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.) kiittää sovittelulautakuntaa sekä osapuolia sovun syntymisestä Tehyn palkkakiistassa.

- Nyt saavutettu sovintoesitys on suomalaisille hoitajille viesti siitä, miten paljon heidän työtään arvostetaan ja kunnioitetaan.

Kataisen mukaan työtä naisvaltaisten, koulutettujen alojen palkkatasa-arvon edistämiseksi on jatkettava tulevaisuudessa.

- Edessämme on myös muita yhä mittavampia haasteita kuten väestön ikääntyminen. Näitäkään asioita ei voi lakaista maton alle, vaan niihin on tartuttava rohkeasti. Meidän on jo tänään osattava tehdä päätöksiä, joissa kannetaan vastuuta pitkälle tulevaisuuteen..

Tehyn palkkakiistan sovinnollinen päätös on Kataisen mielestä osoitus siitä, että vaikka paine kasvaa kovaksi, suomalaisten rauhallisuus ja mielenmaltti säilyvät.

Vaikka tyylipisteitä lopputulokseen pääsemisessä ei välttämättä Kataisen mukaan ole jaossa, on lopputulos silti tärkein.

- Kunta-ala harppaa nyt ison askeleen kohti palkkatasa-arvoa, hän sanoi.

Kataisen mukaan nyt tehdystä ratkaisusta voidaan myös oppia jotain.

- Jos ongelmat kasautuvat kymmenien vuosien aikana, niiden hoitaminen kuntoon yhdellä ratkaisulla tulee olemaan erittäin haasteellista.

"Kuntatalouden kannalta kompromissi"

Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk.) pitää saavutettua ratkaisua kuntatalouden kannalta kompromissina ja kiittää sopijaosapuolia ratkaisusta.

Sopimuksen vaikutukset kuntatalouteen eivät hänen mielestään ole dramaattisia, mutta pitkällä tähtäimellä kuntatalouden kestävyydestä on syytä kantaa huolta.

Valtio sitoutuu sopimuksella tukemaan kuntien tuottavuushankkeita.Mikäli kuntasektorin henkilöstön tarve jää aiemmin ennakoitua pienemmäksi, syntyvää säästöä ei oteta huomioon valtion ja kuntien välisessä kustannustenjaon tarkistuksessa valtionosuusprosenttia alentavana tekijänä.

- Kunnat saavat pitää tuottavuushyödyn itsellään, eikä valtio leikkaa sitä pois seuraavassa kustannustenjaon tarkistuksessa, Kiviniemi muistuttaa.

Hänen mukaansa ratkaisussa on kysymys erittäin merkittävästä päänavauksesta tuottavuuden lisäämiseksi kuntien palvelutuotannossa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat