Katainen: Suomi ei hyväksy missään tapauksessa eurobondeja

Suomi ei pääministeri Jyrki Kataisen mukaan missään tapauksessa voi hyväksyä eurobondeja.

– Se, että me vastaisimme yhdessä kaikkien maiden veloista, ei auta meitä siinä, että jäsenmaat harjoittavat tiukempaa talouspolitiikkaa.

Ranskan tuore presidentti Francois Hollande tuo tänään Brysselissä kokoontuvan huippukokouksen asialistalle eurobondit. Euroalueen yhteiset velkakirjat kuuluivat hänen vaalilupauksiinsa.

Suomelle se ei käy, Katainen vakuuttaa.

– Riippuu, mitä eurobondeilla tarkoitetaan. Mutta me emme hyväksy sitä, että meillä olisi yhteinen takaus kaikelle varainhankinnalle, mitä euromaissa tehdään. Siinä ei ole mitään järkeä

– Itse asiassa yksi ongelman syy on ollut se, että kaikki maat ovat saaneet liian pitkään liian edullisesti lainaa ja se ei sillä parane, että tämä olotila institutionalisoidaan, eli tehdään eurobondijärjestelmä.

Katainen kertoi näkemyksistään aamulla eduskunnan suurelle valiokunnalle.

Keskustan Mauri Pekkarisen mukaan näyttää kuitenkin siltä, että yhteisvastuullisuus kasvaa.

– No hyvä tietysti se, että pääministeri sanoo hyvin selvän ei eurobondeille. Huonoa on kuitenkin se, että kaikki se, mikä näyttää tuolta Brysselin suunnalta tulevan, kertoo sellaisista elvytystoimista, jotka rahoitettaisin kuitenkin meidän kaikkien yhteisvastuullisin toimenpitein.

Perussuomalaisten Vesa-Matti Saarakkala on huolissaan EU:n liittovaltiokehityksestä:

– Ymmärretäänkö eri maissa ja myös Suomessa, että nyt todella päätetään siitä, joko tässä alkaa nykyinen valuuttaunioni purkaantua tai sitten menään syvään liittovaltioon.

Lue myös:

    Uusimmat