Katainen ryöpyttää perussuomalaisia

Valtionvarainministeri Jyrki Katainen (kok.) moittii tylysti perussuomalaisten linjauksia. Kataisen käsittelyyn joutuu MTV3 uutisten haastattelussa etenkin perussuomalaisten suhtautuminen ulko- ja talouspolitiikkaan .

- Kyllä se minua huolestuttaa ihan rehellisesti sanottuna. Perussuomalaisilla on oikeus mielipiteisiinsä, tietenkin, mutta suomalaisten ja Suomen kansainvälisen vaikutusvallankin kannalta tämä on nyt erittäin merkittävä kysymys.

Kataisen mukaan perussuomalaisten linjaa noudattamalla esimerkiksi talouskysymyksissä Suomi ajautuu auttamatta kansainvälisen yhteisön ulkopuolelle.

- Kuka sellaista kuuntelee, joka sanoo, että ei me emme oikeastaan haluta olla teidän kanssa? Halutaan vetäytyä, eikä osallistua yhteisiin talkoisiin. Sellaiset omaan kuoreensa vetäytyvät maat ovat aina pysyvästi sivuraiteilla, Katainen suomii.

Tulevat vaalit ovatkin Kataisen mukaan linjavaalit siitä, millaisen roolin Suomi ottaa Euroopan unionissa ja muussa kansainvälisessä yhteistyössä.

(MTV3)

Katso Aino Huilajan juttu (Seitsemän uutiset 1.4.2011)

Lue myös:

    Uusimmat