Katainen nimettiin hallitustunnustelijaksi - tässä on Kataisen seitsemän kysymystä

Suurimman puolueen kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on saanut hallitustunnustelijan tehtävän. Tavoitteena on nimittää hallitus 20.5.

Katainen jätti puolueiden vastattavaksi nipun tulevan hallituksen muodostamisen kannalta keskeisiä kysymyksiä, joihin hän odottaa vastauksia 2. toukokuuta kello 12 mennessä. Kysymyksillä on tarkoitus selvittää puolueiden suhtautumista tulevan hallituskauden keskeisiin kysymyksiin.

Kataisen seitsemän kysymystä koskevat muun muassa halukkuutta hallitusyhteistyöhön sekä puolueen talous- ja EU:n talouspolitiikkalinjauksiin. Puolueiden on vastattava esimerkiksi siihen, ovatko ne valmiit hyväksymään Suomen jo tekemät sitoumukset euroalueen vakauttamiseksi.

Hallitustunnustelut jatkuvat tiistaina 3.5. kello 9, jolloin Katainen tapaa eduskuntaryhmien edustajia ryhmien suuruusjärjestyksessä.

Soini: Portugalia koskeva kysymys on kaikkein vaikein

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini toteaa MTV3 Uutisille, että Portugalin tukemiseen liittyvä kysymys on kaikkein vaikein.

- Se on ilman muuta se. Se täytyy tässä nyt kammata huolella läpi ja taustoittaa ja katsoa kaikki mahdollisuudet, Soini toteaa.

-Tärkein kysymys koskee sitä, miten valtion velkaantuminen pysäytetään ja miten huolehditaan hyvinvointivaltion rahoituksesta ja toisaalta myös yhteiskunnassa käynnissä olevan eriarvoistumisen pysäyttämisestä. Tottakai myös tämä EU:n talouskriisi on iso ja tärkeä asia. Me tulemme siihen vastaamaan sen linjan mukaisesti jota ollaan jo vuoden ajan eduskunnassakin edustettu, kommentoi SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen.

Katainen toteaa, että hallitusneuvotteluissa on tehtävä myönnytyksiä.

-Jokainen fiksu puoluejohtaja tietää sen, että tästä tilanteesta päästään toimintakykyiseen enemmistöhallitukseen vain, jos on kykyä tehdä kompromisseja, Katainen sanoo.

(MTV3)

Katso Vesa Kallionpään juttu ja Eeva Lehtimäen raportti:

Lue myös:

    Uusimmat