Katainen lupaa lisää rahaa työllisyyden hoitoon

Kokoomuksen puheenjohtaja valtiovarainministeri Jyrki Katainen lupaa työllisyysmäärärahoihin useiden kymmenien miljoonien eurojen lisäystä. Työllisyyskoulutukseen ja nuorten harjoittelupaikkoihin suunnattavat rahat kaivetaan kohdentamalla nykyisiä rahoja uudelleen.

Suurin oppositiopuolue SDP jättää alkuviikosta välikysymyksen työllisyysrahoista ja nuorten työttömyyden kasvusta. Ainakin vasemmistoliitto on tulossa mukaan.

-Ei siitä kovin kaksista hiillostamista voi tulla. Meillä on tekeillä näihin asioihin parannuksia, Katainen sanoi STT:lle sunnuntaina.

Eri ministeriöt selvittävät parhaillaan sitä, mistä rahat löytyisivät. Lisäksi harkitaan, kaivaako esimerkiksi vastavalmistuneiden palkkatuki taas esiin. Tuki oli käytössä 1990-luvun lamavuosina.

Etsinnän tuloksista saataneen tietoa alkavalla viikolla.

Euronokitusta

SDP on vaatinut hallitukselta nopeasti 200 miljoonan työllisyyslisäbudjettia. Vasemmistoliiton mukaan lisärahaa tarvitaan tänä vuonna ainakin 400 miljoonaa euroa.

-Varmaan (perussuomalaisten Timo) Soini esittää kohta miljardia, Katainen tuhahti.

Kokoomusjohtajan mukaan työ- ja elinkeinokeskukset ovat arvioineet tarpeeksi 60 miljoonaa euroa.

-Katsomme, tarvitaanko lisäbudjettia vai saammeko rahat muutoin hoidettua. Koulutukseen menevän ihmisen kannaltahan ei ole mitään merkitystä, mistä tuutista raha tulee.

Katainen muistutti, että rahoille on monenlaisia käyttäjiä. Nuorilla on ongelmia löytää koulutuksen vaatimaa harjoittelupaikkaa ja vastavalmistuneilla ensimmäistä työpaikkaansa. He tarvitsevat erilaista tukea kuin pitkäaikaistyötön tai pitkän työuran jälkeen lomautettu tai irtisanottu.

Katainen kertoi hallituksen aikeista kokoomuksen EU-vaalikampanjan suurimman yleisötilaisuuden yhteydessä Helsingissä.

(MTV3 - STT)

Lue lisää:

Lue myös:

    Uusimmat