Mainos

Katainen: Ei ruoan alv-alea 2009

Valtiovarainministeri toppuuttelee vaalien alla lupailtujen veronkevennysten toteuttamista. Hän lupaa kuitenkin helpotusta 13 000-31 000 euron vuosieläkettä saaville eläkeläisille, jotka maksavat nykyisin palkansaajia korkeampaa tuloveroa.

Valtionvarainministeri Jyrki Katainen (kok.) pitää ruoan arvonlisäveron keventämistä vuoden 2009 alusta epätodennäköisenä.

Katainen arvioi, että noin 550 miljoonan euron verokevennys toteutetaan myöhemmin.

Katainen hillitsee muutoinkin odotuksia vaalilupausten nopeasta toteutumisesta. Hän sanoo Nelosen uutisten haastattelussa, että budjetissa tärkeintä on luoda edellytyksiä työllisyyden paranemiselle sekä tasapainottaa talouden ylikuumenemista.

Katainen ei lupaa myöskään naisvaltaisten alojen palkkakuoppaan kertaratkaisua. Hän sanoo, että vuosien saatossa kertyneitä ongelmia ei voida kerralla hoitaa eikä halua puhua lisäpotin koosta. Nelonen kertoo, että summa olisi ensi vuonna noin 150 miljoonaa euroa.

Eläkeläisten verotukseen helpotusta

Valtionvarainministeri Jyrki Katainen lupaa keventää eläkeläisten verotusta. Kataisen mukaan eläkeläisten verotus laskee ensi vuonna palkansaajien veroprosentin tasalle.

Katainen sanoo Turun Sanomien haastattelussa, että suuremman luokan veronkevennyksiä voi odottaa vasta vaalikauden lopussa.

Eläkeläisten veronkevennys koskee 13 000-31 000 euroa vuodessa eläkettä saavia, jotka maksavat nykyisin palkansaajia korkeampaa tuloveroa. Kevennys maksaa noin 200 miljoonaa euroa.

Kataisen mukaan poikkeuksellisen hyvässä suhdannetilanteessa talousarvioesityksen teon pitäisi olla helppoa, kun hallitus on lisäksi jo tehnyt kehysratkaisunsa.

- Jokainen ymmärtää, ettei tällainen tilanne voi jatkua ikuisesti, ja siksi meiltä odotetaan, että otamme löysät pois ja maksamme pikemminkin velkaa kuin lisäisimme menoja, hän sanoo.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.