Katainen ei pidä hallituksen roolia keskeisenä työmarkkinaratkaisulle

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) pitää hallituksen mahdollista apua keskitetyn työmarkkinaratkaisun synnylle vielä piilossa ainakin julkisuudelta.

Katainen sanoi tänäänYlen Pääministerin haastattelutunnilla, että hallituksen liikkumavara on hyvin pieni.

– Luulen, että hallituksen vastaantulo ei ole se kaikkein keskeisin asia, joka vaikuttaa siihen, syntyykö keskitetty tai koordinoitu ratkaisu vai mennäänkö ihan puhtaasti liittokohtaiseen ratkaisuun, Katainen sanoi.

Pääministerin mielestä keskusjärjestöjen koordinoimaa ratkaisua epäilevät kokevat, että heillä olisi liittokohtaisesta ratkaisusta enemmän saatavaa.

Hallitus odottaa työmarkkinapöydästä tietoa hyvissä ajoin ennen torstaina alkavaa kehysriihtään, jossa on määrä päättää loppuvaalikauden sopeuttamistoimista eli menoleikkauksista ja veronkiristyksistä.

Ainakin palkansaajien keskusjärjestöjen hallitukset on kutsuttu maanantaina illalla tai illansuussa koolle.

Tänään ei selvinnyt, millaisia yhteydenottoja hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen välillä on meneillään. Hallituksen puolelta yhdyshenkilönä toimii valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki.

Sipilä tarttui alijäämätavoitteeseen

Katainen perusteli haastattelutunnilla hallitusohjelmaan kirjoitetusta alijäämätavoitteesta luopumista tässä vaiheessa. Hänen mielestään asiaa on puntaroitava, kun sopeuttamistarve selviää. Valtiovarainministeriöltä on tulossa uusi ennuste talouden kehityksestä.

– Tuleeko se parhaiten saavutetuksi sillä, että tehdään leikkauksia ja veronkorotuksia mahdollisimman paljon jo tehtyjen viiden miljardin päälle, vai tuleeko se sillä, että taitetaan velkaantuminen ja sitten tehdään kasvua tukevia toimenpiteitä, jotka johtavat parempaan talouskehitykseen, Katainen sanoi.

Oppositiossa olevan keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä tarttui heti blogissaan siihen, että hallitus luopuisi tavoitteestaan painaa valtion talouden alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen korkeintaan yhteen prosenttiin.

– Luottoluokittajien silmissä ja yleisen luottamuksen hengen saavuttamiseksi on äärimmäisen tärkeää, että tavoitteet asetetaan huolellisesti ja niissä pysytään, Sipilä opasti.

Katso Matti Maunun juttu (Seitsemän uutiset 17.3.2013)

Lue myös:

    Uusimmat