Katainen ei halua huippu-urheilun keskittyvän vain muutamaan suurlajiin

Pääministeri Jyrki Katainen on seurannut kolmen päivän ajan Lontoon olympialaisia paikanpäällä. Kisojen suuruus on yllättänyt Kataisen, mutta samalla hän näkee siinä myös mahdollisuuden Suomen brändäämiselle urheilumaana.

– Megalomaaninen, valtava tapahtuma ja tietysti hirveän hyvä huomata se, että vaikka täällä on ammattiurheilijoita, niin henki on perusurheilullinen, eli on paljon talkootyötä ja paljon kannustusta. Urheilun henki näkyy myös erittäin vahvasti.

– Suomalaiseen brändiin maailmalla kuuluu urheilu ja se on hieno homma, koska se on tervehenkinen brändi.

Tähän mennessä 20 prosenttia olympialaisiin osallistuvista maista on saavuttanut Lontoossa mitalin. Suomi ei ole vielä näiden maiden joukossa.

Katainen ei kuitenkaan halua, että Suomessa keskityttäisiin vain muutamiin suuriin lajeihin, hän toivoo panostusta laajalle rintamalle.

– Meidän pitää antaa kaikkien kukkien kukkia, koska ei me voida lähteä rajoittamaan menestystä. Esimerkiksi [Ville] Långin sulkapallomenestys, upea ottelu, oli sellainen joka sytytti muutkin katsojat kuin suomalaiset. Se on hyvä esimerkki pyöräilyn ohella, että me voidaan pärjätä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat