Kasvukeskukset houkuttavat nuoria

Yhä useampi nuori suunnittelee muuttoa pääkaupunkiseudulle tai muihin kasvukeskuksiin.

Tuoreen tutkimuksen mukaan lähivuosina
muuttoa suunnittelee jopa 60 prosenttia nuorista. Itä- ja
Pohjois-Suomen nuorista joka toinen aikoo muuttaa seuraavan kolmen
vuoden aikana, heistä valtaosa jo tänä vuonna.
Kuntaliiton ja Allianssin yhteisessä Nuorten Suomi 2001
-tutkimushankkeessa selvitettiin nuorten muuttoaikeita ja
tyytyväisyyttä elinoloihinsa.

Tutkimuksen pohjana olevaan kyselyyn vastasi viime vuonna
4 350 nuorta kaikkialta Suomesta.
Muuton syyt liittyvät yleensä nuorten elämäntilanteeseen kuten
opiskeluun tai työhön. Tutkimuksesta kuitenkin ilmenee, että
muuttoliikettä voidaan hillitä kehittämällä nuorten elinoloja ja
vaikutusmahdollisuuksia omassa kotikunnassa.

Kotikuntaansa tyytyväinen nuori on myös todennäköisin paluumuuttaja.
Allianssi ry, joka on lähes sadan valtakunnallisen nuorisojärjestön
yhteistyöfoorumi, on ehdottanut, että EU:n kehittämisohjelmiin
otettaisiin mukaan nuorten elinoloja kohentavia alueellisia
hankkeita.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat