Kasvatusguru Anna Wahlgren puilla paljailla

Ruotsalainen kasvatusguru Anna Wahlgren paljastaa Expressen-lehdessä olevansa suurissa taloudellisissa ongelmissa.

– Pyydän nyt ensimmäistä kertaa elämässäni apua ystäviltäni ja uskotuiltani, että selviäisin päivittäisistä menoistani, lainaa Expressen Wahlgrenin blogia.

Wahlgrenin mukaan kolme ihmistä on toistaiseksi tarjoutunut auttamaan häntä taloudellisesti.

Wahlgren tuli tunnetuksi vuonna 1983 ilmestyneestä Lapsikirjastaan (Barnaboken). Kansainvälinen myyntimenestys teki kirjailijasta arvostetun ja tunnetun kasvatusasiantuntijan.

Maine ja kunnia alkoi karista, kun Wahlgrenin tytär Felicia Feldt kirjoitti viime vuonna äidistään ja lapsuudestaan paljastuskirjan, jossa hän kertoo äitinsä seksin- ja viinanhuuruisesta elämästä. Feldt syyttää äitiään myös turvattomuuden tunteestaan.

Ennen tyttärensä paljastuskirjaa Wahlgren elätti itsensä muun muassa kasvatukseen liittyvillä työpajoilla.

– Kirjan jälkeen minulla ei ollut vuoteen ainuttakaan työpajaa. En myöskään saa mitään julkaistua. Minulle ei edes vastata, Wahlgren kertoo Expressenissä.

Anna Wahlgren synnytti 12 vuoden aikana yhdeksän lasta. Hän on ollut seitsemän kertaa naimisissa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat