Kassalla maksaminen uudistuu jälleen vuoden päästä?

Uusien, etäluettavien maksukorttien uskotaan tulevan Suomessa käyttöön ensi vuodesta lähtien. Uusi maksutapa helpottaa ja nopeuttaa ostoksilla käyntiä, sillä korttia tarvitsee vain vilauttaa lukijalle alle 20 euron ostoksissa.

Mummot ja vaarit vielä totuttelevat sirukorttien lukulaitteisiin, mutta Ylen uutisten mukaan kauppiaat uskovat, että käyttöön tulevat pian etäluettavat maksukortit. Keskon palvelupäällikön Arvi Vienolan mukaan uusi maksutapa on käytössä noin vuoden kuluttua.

Useilla kaupoilla on jo nyt valmius käyttää uutta maksutapaa, sillä lukulaitteet on valittu siten, että ne soveltuvat myös etäluettaville korteille. Nopeampi maksutapa lyhentäisi jonoja ja leikkaisi kuluja, kun kassoja ei tarvita enää yhtä paljon kuin ennen.

Ylen haastattelema Luottokunta uskoo, että uuden maksutavan käyttöönotto on kiinni enää ajoituksesta.

– Kaikissa suomalaisissa pankeissa arvioidaan sitä ajankohtaa, milloin uudet kortit tuodaan markkinoille, sanoo Luottokunnan toimitusjohtaja Heikki Kapanen Ylen haastattelussa.

Etäluettavien maksukorttien turvallisuutta voidaan parantaa esimerkiksi siten, että joka kymmenes ostoskerta vaatii pin-koodia. Myös kertaostosten summaa voidaan rajata.

Aiheesta kertoi Ylen uutiset. Katso uutinen kokonaisuudessaan täältä.

Kuvat: Lehtikuva

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat