Kaskisissa puuhataan massaliikettä Metsä-Botnian pelastamiseksi

Kaskisissa nostatetaan Kemijärven tapaan kansalaisliikettä Metsä-Botnian tehtaan pelastamiseksi.

Liikkeen perustava kokous pidetään huomenna illalla, kertoo Metsä-Botnian Kaskisten tehtaan työsuojeluvaltuutettu Jussi Sillanpää. Kokoukseen on kutsuttu tehtaan eri henkilöstöryhmien edustajia sekä kaupungin johtoa. Myös eri poliittisia tahoja on pyydetty mukaan.

Liikkeen nokkamieheksi on lähdössä kurikkalainen kansanedustaja Juha Mieto (kesk.). Miedon mukaan lähdöstä kertoo sanomalehti Ilkka.

Eduskunnasta puhelimitse tavoitettu Mieto vahvisti vastanneensa myönteisesti kaskislaisten kutsuun.

- Eilen sieltä soitettiin, ja huomenillalla on tarkoitus tulla Kaskisiin, selvittää Mieto.

-Naapurikunnan miehiä kun ollaan, niin kintaita ei voi lyödä naulahan.

Se, voidaanko tehdas pelastaa, jää nähtäväksi.

- Saattaa olla, että asioista on jo päätetty isoissa kabineteissa. Jotain pitää kuitenkin tehdä, pohtii Mieto.

- Muutoin voidaan sanoa jälkeenpäin, että ei edes yritetty.

Metsä-Botnian Kaskisten selluloosatehdasta uhkaa sulkeminen. Tehtaalla on runsaat 200 työntekijää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat