Kaskeala: Suomella ei tarvetta muuttaa puolustusjärjestelmää

"Yleinen asevelvollisuus on jatkossakin kustannustehokas tapa järjestää Suomen puolustus", sanoo puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala.

Juhani Kaskeala

Puolustusvoimain komentajan amiraali Juhani Kaskealan mielestä Suomella ei ole tarvetta muuttaa puolustusjärjestelmää.

Valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa puhunut Kaskeala arvioi, että yleinen asevelvollisuus ja alueellinen puolustus tulevat säilymään kustannustehokkaana tapana järjestää puolustuksemme.

Kaskeala ei olisi valmis esittämään hallitukselle esimerkiksi Ruotsin suunnittelemaa verkkokeskeistä puolustusta. Ruotsin mallissa uhkiin pyritään vastaamaan vähälukuisilla, mutta teknisesti korkeatasoisilla joukoilla.

Myös Natoon ja EU:hun liittyvät Itä- ja Keski-Euroopan maat ovat Kaskealan mukaan supistamassa voimakkaasti armeijoitaan. Länsi-Euroopassa taas asevoimia on muutettu kansainvälisiin operaatioihin sopiviksi ja nykyaikaista teknologiaa hyödyntäviksi.

Kääriäinen: Yleinen asevelvollisuus kestävä ratkaisu

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen uskoo, että yleinen asevelvollisuus on Suomelle kestävä ratkaisu, joka kestää muutospaineet sekä poliittisin, taloudellisin että sotilaallisin perustein.

Kääriäisen mukaan tulevaisuudessa pitäisi selvittää mahdollisuuksia yhä pitemmälle menevään erikoistumiseen. Alati teknistyvien asejärjestelmien hallinta edellyttää perusteellisempaa koulutusta, mutta palvelusaikoja ei voida pidentää.

- Tarkoitus olisi enenevästi hyödyntää reservissä olevaa osaamista maanpuolustuksen eri tarpeisiin, sanoi Kääriäinen. Samalla selvitetään, miten voitaisiin minimoida asepalveluksen aiheuttama haitta opinnoista valmistumiselle.

- Yksi mahdollisuus olisi antaa korkeakouluopiskelijoille varusmiespalveluksen aikana suoritetuista opinnoista opintoviikkoja. Lisäksi tulisi selvittää mahdollisuudet lisätä korkeakoulujen joustavuutta ainakin pääsykoejärjestelyjen sekä opintojen aloittamisajankohdan suhteen, jotta varusmiespalveluksesta aiheutuvat viiveet minimoituisivat, sanoi Kääriäinen.

Kääriäinen peräsi myös toimia asevelvollisuuden suorittamisesta aiheutuvien sosiaalisten ongelmien lievittämiseksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat