Kaskeala: Pohjoismaiden hankittava yhdessä kalliit puolustusmateriaalit

Puolustusvoimain komentaja amiraali Juhani Kaskeala

Puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala pitää pohjoismaista sotilasyhteistyötä entistä tärkeämpänä. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan seminaarissa puhuneen Kaskealan mielestä puolustusmateriaalin kallistuessa on järjetöntä että jokainen Pohjoismaa hankkii yksinään esimerkiksi huoltojärjestelmiä.

Kesällä eläkkeelle vetäytyvä Kaskeala yhdistäisi Suomen, Ruotsin ja Norjan puolustusvoimien perustoimintoja entisestään.

- Ei ole mitään järkeä, että me kaikki valtiot ostamme samat valtavan kalliit simulaattorit ja samat huoltojärjestelmät jokaiseen maahan, Kaskeala totesi.

Kaskeala sanoo pohjoismaisten kollegoidensa olevan samaa mieltä yhteistyömahdollisuuksien kehittämisestä. Tällä hetkellä esimerkiksi hävittäjiä kolmella Pohjoismaalla on yhteensä enemmän kuin yhdelläkään Euroopan maalla.

Armeija työkalu syrjäytymistä vastaan

Turvallisuusseminaarissa keskusteltiin luonnollisesti myös asevelvollisuudesta.

Puolustusministeri Jyri Häkämies kehui asevelvollisuuden olevan jatkossa tärkeä työkalu nuorten syrjäytymisen estämisessä.

- Vaikka armeija ei olekaan mikään kansalaiskoulu, niin siellä opitaan monet taidot. Se voi olla myös mahdollisuus saada nuoren miehen tai naisen elämä takaisin raiteille, ministeri pohti.

Katso Päivi Anttikosken juttu MTV3 Katsomo -palvelusta

Lue myös:

    Uusimmat