Käsittelyn viivästyminen aiheutti sote-sodan – Rinne pääministeri Sipilälle: Eduskunnan painostuksen loputtava välittömästi

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle kovaa kritiikkiä – toimintakyky kyseenalaistettiin 0:25

Sote-uudistusta käsittelevän lausunnon käsittely jatkuu juhannuksen jälkeen, sillä sosiaali- ja terveysvaliokunta ei päässyt yksimielisyyteen mietintölausunnon aikataulusta. 

Päätös on kirvoittanut kirvoittanut arvostelua ja puolustelua. Keskustaa on syytetty valiokunnan painostamisesta ja hoputtamisesta.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaatii pääministeri Juha Sipilältä (kesk.) Eduskunnan painostuksen lopettamista.

– Se, että pääministeri ja Keskusta yrittävät valtapoliittisista syistä painostaa eduskuntaa, on vastuutonta ja käsittämätöntä. On päivänselvää, että eduskunnan ja valiokuntien on saatava tehdä työnsä asiallisesti ja mahdollisimman ripeästi, kun kyseessä on näin merkittävä uudistus. Siksi vaadin pääministeri Sipilää lopettamaan eduskunnan painostuksen välittömästi, Rinne sanoo tiedotteessaan.

Rinne huomauttaa myös työsuojelullisista seikoista, joita hän pitää erittäin huolestuttavina.

– On syytä olettaa, että sote-esityksen tultua eduskuntaan valiokuntaneuvokset ovat tehneet töitä kellon ympäri. Eduskunnan käytävillä kerrotaan todella valitettavia ja ikäviä asioita valiokuntaneuvosten jaksamisen tilasta. Nyt on kyse ihmisten terveydestä ja se on erittäin vakava asia. 

Myös RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson muistuttaa twiitissään ihmisten työhyvinvoinnista.

Outi Alanko-Kahiluoto kommentoi keskustan yrittäneen painostaa valiokuntaa ja vaikuttaa sen työntekoon.

- Koko valiokunnalle olisi sopinut työskentely heinäkuussa. Valiokuntaneuvokset olisivat tämän jälkeen kirjoittaneen mietintöluonnoksen pidettyään ensin hyvin ansaitut vuosilomansa. Tämän jälkeen valiokunta olisi jatkanut työskentelyä. Tästä oli täysi yhteisymmärrys. Käytyämme täysistunnossa äänestämässä ja palattuamme sen jälkeen valiokuntaan keskusta oli yllättäen muuttanut mieltään. Sopu ei pitänytkään ja keskusta aloitti asiattoman poliittisen painostuksen, Alanko-Kahiluoto kertoo tiedotteessaan.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen muistuttaa, että perustuslakivaliokunta tekee työnsä huolellisesti, eikä aikatauluja saa noin vain muuttaa.

Pekosen twiittiin jatkoi vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson.

Keskustan kansanedustaja Matti Vanhanen vastasi omalla twiitillään iltalypsy-kommentteihin.

Keskustan toimintaa arvosteli kovin sanankääntein myös vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö.

Myös perussuomalaiset syyttävät julkaisemassaan tiedotteessa keskustaa valiokunnan törkeästä painostamisesta.

- Hallitus ensinnäkin unohti, että sillä on vastuu lainsäädännön ohjauksesta, kun se ei antanut täydentävää hallituksen esitystä soteen. Nyt hallitus sysää sille kuuluvan lainvalmisteluvastuun valiokunnalle. Keskustan kiireruoska tuntuu valiokunnan selkänahassa, perussuomalaisten kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Arja Juvonen kommentoi.

Lue myös:

    Uusimmat