Käsittämätön tulitaistelu vankilassa: "Kuulosti siltä kuin siellä olisi ollut pieni sota"

Ainakin 27 ihmistä on saanut surmansa ja 43 loukkaantunut ammuskelussa Sri Lankassa sijaitsevassa vankilassa.

Tulitaistelu vartijoiden ja vankien välillä puhkesi myöhään perjantaina illalla.

– Kuulosti siltä kuin vankilassa olisi ollut pienimuotoinen sota käynnissä, lähistön asukas Mahinda Perera kuvaili.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun poliisi oli ratsaamassa huumeita ja salakuljetettuja kännyköitä Welikadan vankilassa.

Vangit olivat onnistuneet kukistamaan 25 vartijaa ja murtautumaan vankilan asevarastoon. Tämän jälkeen vangit olivat kiivenneet katolle ja tulittaneet sieltä ympäristöön.

Poliisin erikoisjoukko kävi tulitaistelua aseistettujen vankien kanssa useita tunteja. Myöhemmin paikalle hälytettiin myös armeijan joukkoja, jotka tunkeutuivat vankilan alueelle panssaroitujen ajoneuvojen avulla.

– Luodit lentelivät ympäriinsä, nimettömänä pysyttelevä armeijan edustaja kertoi AFP:lle.

– Nyt alue on rauhallinen, prikaatinkomentaja Ruwan Wanigasooriya totesi.

Valtaosa ammuskelussa surmansa saaneista oli vankeja.

Vankilamellakka oli pahin Sri Lankassa sitten vuoden 1983, jolloin yli 50 tamilivankia surmattiin toisten vankien toimesta etnisessä mellakassa.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat