Kas, sieltä tulee pallo — ja sinne tipahti oma tytär

Penkkiurheilussa on hyvin usein perheriidan ainekset kasassa, varsinkin jos urheiluhulluus ajaa omien perheenjäsenten edelle.

Taiwanissa televisiokamera ikuisti erään tällaisen hetken baseball-ottelussa, kun katsomossa palloa tavoitellut mies tiputti sylistä oman tyttärensä.

Tapahtuma sattui viime viikon lauantaina.

Koppia tavoitellut isä tiputti tyttärensä edessä olleelle penkkiriville. Tytär ei loukkaantunut rytäkässä vakavasti. Perheen isä sai kuitenkin kuulla kunniansa vaimoltaan tapauksen johdosta.

Paikallinen televisiokanava tavoitti tyttärensä pudottaneen herra Bain eilen.

–Tarkoitukseni oli ottaa pallo kiinni toisella kädellä, mutta nostinkin sitten molemmat käteni, mies kertoi tapahtumasta kanavalle.

Perheen tytär paljasti samaisessa tv-haastattelussa, että isä ei ollut pyytänyt tältä anteeksi pudottamista. Tyttö kertoi myös, että hänen äitinsä oli huutanut isälle.

–Olen vieläkin suuttunut siitä, että hän halusi koppia niin paljon, että pudotti oman tyttärensä, perheen äiti totesi puolestaan.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat