Karzai lupaa pidätyksiä murhatutkimuksissa

Afganistanin hallituksen johtaja Hamid Karzai pitää matkailuministerin murhan syynä henkilökohtaista kaunaa. Hän vaatii murhasta ankaria rangaistuksia.

Afganistanin väliaikaishallituksen johtaja Hamid Karzai lupasi tänään uusia pidätyksiä liikenne- ja matkailuministeri Abdul Rahmanin torstaisen murhan johdosta. Hän kertoi myös pyytävänsä lisää valtuuksia kansainvälisille rauhanturvaajille, ellei turvallisuustilanne parane.

Rahmanin murhasta vastuussa olevia johtavia sisä- ja puolustusministeriön korkeita virkamiehiä rangaistaan Karzain mukaan ankarasti.

-Tässä ei käytetä hellää kättä, Karzai sanoi presidentinpalatsissa pidetyssä lehdistötilaisuudessa.

-He ovat syyllistyneet murhaan. Tuomioistuimet päättäkööt.

Viisi epäiltyä on pidätetty Kabulissa ja poliisi etsii ainakin kahta muuta. Saudi-Arabia lupasi eilen palauttaa Afganistaniin kolme Saudi-Arabiaan paennutta korkeaa turvallisuusvirkamiestä, mm. kaksi kenraalia, joiden epäillään sekaantuneen murhaan.

Karzai totesi lehdistötilaisuudessa uskovansa, että murhan taustalla ei ollut poliittisia vaikuttimia, vaan ministerin ja turvallisuusvirkamiesten vanha henkilökohtainen kiista.

Lisää valtuuksia rauhanturvaajille

Karzai kertoi pyytävänsä ehkä kansainvälisiä Isaf-rauhanturvajoukkoja omaksumaan aktiivisemman roolin. Isafin rauhanturvatehtävä rajoittuu tällä hetkellä Afganistanin omien turvallisuusjoukkojen auttamiseen pääkaupungissa Kabulissa.

-Jos me katsomme, että (kansainvälisten rauhanturvajoukkojen) roolin vahvistamiselle on tarvetta, me pyydämme sitä, Karzai sanoi.

Yhdysvallat ja Britannia eivät ole suostuneet Karzain aiemmin tässä kuussa esittämään pyyntöön sitoutua pitkäaikaiseen sotilaalliseen läsnäoloon Afganistanissa.

Torstain tapahtumista yhä epäselvyyttä

Väliaikaisen hallituksen virkamiehet ovat julkistaneet niukasti tietoja Rahmanin murhan yksityiskohdista. Ulkoministeri Abdullah Abdullah kertoi kuitenkin tänään toimittajille, että kolmen johtavan turvallisuusvirkamiehen henkivartijat olivat tunkeutuneet Intiaan lähdössä olleen Rahmanin koneeseen ja raahanneet hänet ulos.

Ulkoministeri Abdullah kieltäytyi kertomasta, murhasivatko virkamiehet ja henkivartijat Rahmanin itse vai yllyttivätkö he pyhiinvaeltajajoukon pahoinpitelemään ministerin kuoliaaksi.

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat